sunnuntaina, kesäkuuta 11, 2017

PS:stä Tanskan Kansanpuolueen tyyppinen maahanmuuttokriittinen puolue

Halla-aho voitti selkeästi kuten edellisessä postaukseksassani ennustin. PS muuttuu Tanskan Kansanpuolueen tyyppiseksi maahanmuuttokriittiseksi puolueeksi.

Kokoomuksen ja Keskustan kannalta tämä merkinnee alkuvaiheessa hallitustyöskentelyn vaikeutumista ja hallituksen kaatumista. Keskipitkällä tähtäimellä tämä mahdollistaa Tanskan mallin, missä PS on hallituksen ulkopuolella, mutta tekee yhteistoimintaa porvarihallituksen kanssa. Hallituksen on vastapalveluksena suostuttava haittamaahanmuuton voimakkaaseen leikkaamiseen. Tällaisella politiikalla on kansan laaja tuki - enemmistö suomalaisista haluaa haittamaahanmuuton leikkaamista.

EU:sta eroamisen Halla-aho voi kuitenkin unohtaa. Kansanäänestyksessä EU-erolla ei näyttäisi olevan mitään edelllytyksiä mennä läpi. Halla-aho pystyy sen sijaan parhaassa tapauksessa taitavasti pelaten leikkaamaan haittamaahanmuuttoa oleellisesti. Se on PS:n kannattajienkin ensisijainen päämäärä.

PS. PS:n henkilövalinnoissa on kaksi ongelmaa, joista suurempi on Laura Huhtasaari. Huhtasaari suhtautuu esimerkiksi Trumpiin (ja myös Putiniin) naivin positiivisesti. Huhtasaari on aktiivinen toimija, mutta ei ymmärrä esimerkiksi Venäjän uhkaa ollenkaan. Huhtasaari suhtautuu tieteelliseen maailmankuvaan niin kuin fundamentalistikristitty suhtautuu. Tietämättömyys kasvattaa tutkimusten mukaan itsevarmuutta ja uskoa omiin kykyihin.

tiistaina, kesäkuuta 06, 2017

Halla-aho, maahanmuutto ja EU

Halla-aho tulee suurella todennäköisyydellä valituksi PS:n puheenjohtajaksi. Halla-ahon mielipiteille on suomalaisessa yhteiskunnassa toisaalta tilausta ja toisaalta ei.

EVA:n tutkimuksen mukaan 55% suomalaisista on muuttanut mielipidettään maahanmuuttoa kohtaan negatiivisemmaksi.
















Toisaalta kuukausi sitten tehty toinen EVA:n tutkimus osoittaa, että suomalaisten suhtautuminen EU:hun on hyvin positiivista - EU:sta etsitään turvaa tilanteessa missä Trumpin, Putinin ja talousongelmien takia ihmisten turvattomuus on voimakkaasti kasvanut.


lauantaina, kesäkuuta 03, 2017

Miksi tarvitaan yleensä uusi ilmastodeali, jos ihmisen aiheuttama lämpeneminen on bluffia?

BBC: "Mr Trump indicated he was open to another climate deal "on terms that are fair to the United States" but the leaders of France, Germany and Italy quickly issued a joint statement rejecting any renegotiation."
Trump haluaa siis uuden ilmastodealin koska Pariisin sopimus on hänen mukaansa huono Amerikalle. Eija-Riitta Korhola ja Petrus Pennanen ovat sitä mieltä että Pariisin sopimus ei ole tehokas tapa ratkaista ilmaston lämpenemisen ongelmaa. Oletetaan että Trump on oikeassa ja deali on huono. Ja oletetaan että Korhola ja Pennanen ovat oikeassa ja sopimus ei ole tehokas ratkaisu ilmaston lämpenemiseen.
Mutta mites kun republikaanit ovat selittäneet nyt vuosia, että ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä ei ole tai siitä ei ole mitään todisteita. Nyt he väittävät että ilmastosopimus pitää neuvotella uusiksi. Miksi ihmessä? Juurihan republikaanit ja heidän suomalaiset ihailjansa sanoivat, että sopimuksia ei tarvita ollenkaan. 
Miksi tarvitaan parempi sopimus kun kerran ei sopimusta kaiken järjen mukaan tarvittaisi teidän premisseillä ollenkaan 

Valehtelussakin pitäisi muistaa, että ei voi valehdella joka kerta samasta asiasta eri tavalla. Pitää joko kieltää ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen tai sitten sanoa että sopimus tarvitaan mutta sen pitää ola amerikkalaisille oikeudenmukainen. Molempia ei voi väittää. Omille voi toki valehdella eri tavalla samasta asiasta - koska omat haluavat uskoa satuihin - mutta ei ulkopuolisille.

torstaina, kesäkuuta 01, 2017

Miksi en äänestä teitä, herra presidentti

Kirjoitin Niinistön seinälle:

"Kaksissa vaaleissa olen teitä äänestänyt ja tukenut. Seuraavissa en kyllä taida teitä äänestää.

Mitään ulkopoliittiisia asioita ette avaa. Ette avaa sitä miksi Suomen kannattaa pysyä teidän mielestänne liittoutumattoma. Annatte vaan esimerkiksi ymmärtää että Naton kannattajat ovat ääri-ihmisiä - teette sen ilman mitään perusteluja. Puhutte neljän pilarin politiikasta johon tuskin itsekään uskotte.

Kansanedustaja Elina Lepomäki totesikin HS:n mukaan:

"Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kuvaillut Suomen turvallisuusasemaa kokonaisuudeksi, joka seisoo neljän pilarin varassa, joita ovat oma uskottava puolustuskyky, läntiset kumppanuudet, hyvä yhteistoiminta Venäjän kanssa sekä YK ja muut kansainväliset yhteisöt. 

- Se (neljän pilarin politiikka) ei ole riittävää, meillä ei pitäisi olla varaa jäädä konfliktin hetkellä yksin, Suomen Nato-jäsenyyttä kannattava Lepomäki haastaa. Jos Suomi pitää muodollisesta liittoutumattomuudesta kiinni ja jos esimerkiksi Baltian alueella syttyy konflikti, niin Suomi on Lepomäen mukaan käytännössä saman tien sodassa. - On selvää, että sodan hetkellä, kun joudumme hakemaan liittoutumia, neuvotteluasemamme on heikompi kuin rauhan aikana." 

Voihan Elinakin tietysti väärässä olla niin kuin kuka tahansa. Ja häntä on mielipiteistään haukuttukin. Mutta asiallista argumentaatiota vaan ei kuule. Liittyykö todellinen liittoutumattomuuden vastustus jotenkin Putinin uhkailuun? Onko luvannut tulla rajan yli vai katkaista kaasun jos menemme Natoon?"

Suomalaisten on vaikea tehdä päätöstä, ketä äänestää, kun tietoa ei ole. Koska presidentti Niinistö panttaa tietoa. Sen sijaan Niinistöä jumaloiville "tolkun ihmisille" päätös on helppo. Poikkeuslain ajan henki on vahva Niinistön kampanjasivulla:


torstaina, toukokuuta 25, 2017

SAK:n pääekonomisti puolustaa keskitettyä sopimusta vaikka myöntää rohkeasti ongelmat

SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta kirjoittaa blogillaan

"Kun nyt katsoo kuusi vuotta taaksepäin, on helppo ihmetellä, miksi palkkoja on jatkuvasti korotettu samalla kun talous supistuu tai junnaa paikallaan. Palkoista sovitaan kuitenkin aina katsoen eteenpäin. Kuten todettu, sopimuksia tehdessä edessä on aina ollut näkymä valoisasta tulevaisuudesta....

Jälkiviisaana voikin argumentoida 2010-luvun palkkapolitiikan epäonnistuneen, mutta jälkiviisaus onkin paljon helpompaa kuin reaaliaikainen päätöksenteko. Palkanmuodostuksen epäonnistumisen syy ei nähdäkseni ollut palkanmuodostuksen instituutioissa tai päätöksentekijöissä, vaan päättäjien käytössä olevassa informaatiossa. 2010-luvun huono talouskehitys tuli yllätyksenä kaikille päättäjille."

Sama ilmiö oli Neuvostoliitossa. Informaatiota ei aina ollut tarpeeksi koko kansantalouden keskitettyyn suunnitteluun. Pitkään ajateltiin että vika ei ole instituutioissa - resurssien keskitetyssä hallinnassa - vaan informaation laadussa. Mutta lopulta nähtiin että primääri ongelma ei ollut siinä että informaation laatu oli huono vaan siinä että tuotannon määrä ja palkkataso suunniteltiin keskitetysti.

Markkinat luovat kyllä informaatiota hintajärjestelmän kautta, jos markkinoiden annetaan toimia. Mutta se on aika toisenlaista informaation keräämistä kuin Neuvostoliiton - tai keskitetyn palkkamallin - tarvitsema informaation kerääminen.

Joten vaikka nostan hattua sinänsä tästä ulostulosta, lienee Kaukorannan johtopäätös kuitenkin väärä.

PS. Oikeastaan on aika mielenkiintoinen kysymys mihin tällainen järjestö, jolla ei ole enää mitään rakentavaa tehtävää yhteiskunnassa, mutta runsaasti tuottavaa varallisuutta, suuntaa toimintansa. Varallisuus perustuu suurelta osin asuntotukijärjestelmään, jolla tuotetaan suuria voittoja asuntosijoittajille. Arvaan että SAK:n rooli voisi olla tällaisten tehottomien järjestelmien pönkittäminen ja ideologisten perustelujen konstruoiminen näiden rakenteiden avuksi.

Foreign Policy: ISIS:in virtuaalinen yhteisö

Foreign Policy kirjoittaa, että ei ole olemassa enää juurikaan varsinaisia yksinäisiä susia, vaikka näistä paljon Lännessä puhutaan. ISIS toimii käytännössä virtuaalimaailman yhteisönä, joka pyrkii erityisesti radikalisoimaan yksinäiseksi itsensä kokevia nuoria aikuisia, aktivoimaan heidät terroritoimintaan Euroopassa ja antamaan samalla heidän elämälleen merkityksen.

ISIS on onnistuttu melko hyvin lyömään siellä missä se toimii fyysisessä maailmassa - Syyriassa ja Irakissa, mutta sen toimintaa Euroopassa ei ole saatu pysäytettyä. ISIS inspiroi autonomisesti toimivia ihmisiä lännessä, antaa heille ideoita mihin kohteisiin iskeä ja neuvoo aseiden käytössä. ISIS on yhä enemmän virtuaaliyhteisö, missä yhteisön jäsenet voivat keskustella myös keskenään.

HS:kin toteaa tänään:

BRITANNIASSA viranomaiset uskovat, ettei Abedi toiminut yksin. Keskiviikkona iskuun liittyen tehtiin jo kolmas pidätys. Turvallisuuskysymyksiin erikoistuneen brittiläisen ajatushautomon Henry Jackson Societyn mukaan niin kutsuttujen yksinäisten susien tekemät terrori-iskut ovat harvinaisia. ”Vain yksi kymmenestä terroritekoon syyllistyneestä henkilöstä Britanniassa toimi yksin”, ajatushautomo toteaa lausunnossaanSe huomauttaa myös, että Manchester on yksi Britannian suurimmista jihadistien keskittymistä. Vain Lontoosta ja Birminghamista on lähtöisin enemmän islamistisesta terrorismista tuomittuja henkilöitä....

Isisin johdon ja enemmän tai vähemmän virallisen organisaation ulkopuolella on sosiaalinen liike – joukko, joka innostuu Isisin propagandasta, jota levitetään verkossa kymmenellä kielellä. Tämä joukko on yhtä lailla osa jihadistiliikettä, ja yksinäisen hyökkääjän isku voi yhtä lailla palvella Isisin tavoitteita.

Foreign Policyn jutun pääkohdat alla.

...the End of Lone-Wolf Terrorism

...

This is a core security problem for open Western societies: So-called lone actors may be inspired by the recruitment videos and hashtag campaigns delivered via social media by the Islamic State and other terrorist groups, but they move from inspiration to action on their own, without direct communication with terrorist groups’ leadership. They may respond to, for example, the generalized call of now-deceased Islamic State spokesman Abu Muhammad al-Adnani to “make [Ramadan] a month of calamity everywhere for the nonbelievers,” but ultimately they select their own targets, choose their own weapons, determine their own timing, and, increasingly, record their own press releases.
Is this new? Yes, but not quite in the way most people think.
Understanding that claim requires understanding how the Islamic State has revolutionized terrorist recruitment, radicalization, and mobilization in our digital age. It also requires understanding why certain individuals are susceptible to this messaging — perhaps precisely because the Islamic State holds out the promise of no longer being alone. By taking up arms for its cause, getting behind the wheel of a truck, or building a pressure cooker bomb, these men become part of a community, part of something bigger than themselves, and indeed part of history — anything but alone.
Anyone exposed to mainstream media has seen elements of the Islamic State’s messaging campaign. Indeed, for many Americans, it was the stream of grisly beheading videos that emerged in August 2014, showing the murders of U.S. hostages, that brought the group to public notoriety. These demonstrations of purported strength — really cruelty — are part of the Islamic State’s recruitment plan, but that plan has another key dimension: conjuring a sense of community. Even as the group produces — with near Hollywood-quality slickness and narration — videos of barbaric violence, the Islamic State churns out equally savvy portrayals of the purported community it claims to be fostering. Part of that community is local: for instance, particular towns in Syria where foreign fighters have found new, “better” homes, wives, and lives. And part of that community is global: meaning that, if you embrace the Islamic State and act in its name wherever you are, you instantly find yourself with brothers, sisters, meaning, and a place in history.
In his important study of Islamic State messaging, “The Virtual ‘Caliphate’: Understanding Islamic State’s Propaganda Strategy,” Charlie Winter identified six key narratives deployed by the terrorist group: brutality, mercy, victimhood, war, belonging, and utopia. Winter emphasizes that the fifth, belonging, “is one of [the] most powerful draws to new recruits, particularly those from Western states. Through their regular publication of, for example, videos and photographic reports depicting istirāḥat al-mujāhidīn — fighters relaxing with tea and singing with each other — the propagandists emphasise the idea of brotherhood in the ‘caliphate.’”
The Islamic State thus offers a chance to those who feel alone — those who may lack opportunities or who may simply disagree with the politics or mores of the society around them — not to be lone actors. Indeed, as Shane Kavanaugh and Gilad Shiloach have reported for Vocativ, there is a pro-Islamic State Telegram channel dedicated to “lone wolves” on which the group has disseminated a “handbook” for lone-wolf terrorists. Of course, by communicating with fellow supporters through Telegram and sharing a handbook of bomb-making tips, the Islamic State builds a virtual community of hundreds or thousands of sympathizers and recruits. This type of broad community formation goes beyond the virtual enabling of specific plots by the Islamic State leadership that Rukmini Callimachi expertly documented in her February 2017 New York Times story, “Not ‘Lone Wolves’ After All: How ISIS Guides World’s Terror Plots From Afar.” Our point here is complementary to Callimachi’s: While some purported lone wolves actually received specific direction via encrypted messaging, even terrorists who receive no such specific direction are no longer really alone — nor do they consider themselves to be.
Of course, the Islamic State needs more from its recruits than just a feeling of oneness; it needs those recruits to act in certain specific ways that advance its strategic agenda. And that is where the Islamic State may give the lie to another traditional characterization of terrorist attacks. Experts have long distinguished between attacks “directed” by a group (or, more recently, attacks “enabled” by a group via encrypted communications) and those merely “inspired” by it — that is, attacks for which a terrorist group’s central leadership provided particular tactical direction and those broadly consistent with a group’s strategic direction but not specifically conceived or planned by the group’s leadership.
But the Islamic State has defied just how much direction is needed for operatives to advance a terrorist group’s objectives. It offers, in publications such as Rumiyah and the now discontinued Dabiq magazine, ideas for targets (for example, one issue of Dabiq called for attacking the Macy’s Thanksgiving Day parade), weapons (firearms and homemade explosives are among the easiest to obtain or assemble), and timing. But the Islamic State has, at the same time, explicitly encouraged its recruits to be opportunistic: to attack where they are, when they can, with what they have.
And that seems to be all of the direction that some of its would-be followers need. Omar Mateen, who attacked the Pulse nightclub in Orlando, might once have been categorized as a prototypical terrorist “not directed” by any group. To date, no information has suggested that he traveled to, trained with, or even received individualized direction from the leadership of the Islamic State, to which he pledged allegiance via a 911 call during the attack. But what further direction did Mateen need? As former President Barack Obama noted, Mateen was “inspired by various extremist information that was disseminated over the internet,” which, in the end, proved to be all of the direction Mateen needed to select a target, a method, and a night to slaughter 49 innocent people.
Direction from a terrorist group like the Islamic State, it turns out, is a spectrum, not a dichotomy. The capacity to seduce someone like Mateen — who seems to have felt very much alone in this world for an array of psychological and social reasons — into feeling not alone is more than a striking sociological phenomenon. It makes that capacity a very real and palpable threat.
We often hear about “homegrown violent extremists,” presumably meaning those who have never gone abroad to train with a terrorist group before acting in its name here at home. But what does it mean to be “homegrown” in today’s digital age? The Islamic State brings its portrayal of the marketplaces of Raqqa in Syria directly to computers and iPhones everywhere, its attacks in the cafes of Dhaka, Bangladesh, and the streets of Nice in France directly to the Facebook pages and Twitter feeds of the whole world. The very problem, in a sense, may be that individuals like Mateen do not, themselves, feel “homegrown” at all; they feel grown of Raqqa and at war with their false homes of Orlando; San Bernardino, California; or wherever else they may find themselves.
To recognize that the Islamic State poses a real, persistent, and distinctive threat is by no means to concede that today’s pace of terrorist attacks represents the new normal or an enduring condition. Other terrorist groups posing unprecedented challenges have been beaten back and degraded in their critical capacity to execute external operations, most notably al Qaeda’s core in the Afghanistan-Pakistan region. Moreover, the strategy carefully developed under the Obama administration to deprive the Islamic State of physical safe havens — in places like Mosul, Iraq, and Sirte, Libya — appears to be working, with the group having lost significant swaths of territory it once held in Iraq and Syria. At the same time, the group’s loss of physical terrain has elevated the emphasis that the group places on its exploitation of virtual terrain.
Already, other terrorist groups — including al Qaeda’s affiliates in Yemen and Syria — have begun emulating the Islamic State’s manipulation of modern communications technologies to reach those who would feel alone, offer a sense of community, and provide inspiration and just enough direction to spark attacks that fulfill those groups’ own strategic purposes. Modern communications technologies are here to stay and will evolve into forms yet unknown. Understanding how to meet this challenge is thus critical not only to addressing the threat posed by the Islamic State today but also to anticipating and mitigating the threat posed by other groups tomorrow — and groups yet to come. That’s a shared challenge for the governments charged with keeping us all safe, as well as for the companies whose technologies are being exploited for these purposes. It’s only with both sets of actors doing more that we can, collectively, undermine the false sense of belonging that the Islamic State has cultivated to such deadly effect.

sunnuntaina, toukokuuta 21, 2017

Björn Wahlroos: Maailma tarvitsee maailmanpoliisin

Talouselämä-lehti kirjoittaa:

Talousvaikuttaja Björn Wahlroos iloitsee siitä, että presidentti Donald Trump on palauttanut Yhdysvaltain roolin maailmanpolitiikassa. Trump on piirtänyt hiekkaan sellaisen punaisen viivan, joka demokraattien Barack Obamalta jäi piirtämättä. 

... maailma ei pysy tasapainossa ilman pelotetta. Ilman vastavoimaa mikä tahansa voima voi kasvaa liian suureksi. Wahlroosin mielestä Barack Obaman presidenttikauden suurimpana historiallisena erehdyksenä tullaan pitämään sitä, ettei hän ymmärtänyt Yhdysvaltain roolia maailmanpoliisina. 

Obama varoi voimankäyttöä viimeiseen asti. "Voisi väittää, että hän oli syypää Ukrainan ja Syyrian tilanteeseen. Saamattomuudellaan hän jätti pelikentän avoimeksi muille", Wahlroos toteaa Talouselämän haastattelussa. 

Kirjoitin aiemmin Sarastuksessa siitä miten ensin Britannian ja sittemmin USA:n maailmanpoliisi-asema on vahvistanut maailman rauhaa. Kun Britannian maailmanpoliisin asema 1800-luvun lopulla heikkeni, ajauduttiin maailmansotaan. Nyt on riskinä, että USA:n maailmanpoliisin rooli heikkenee.

Putinin hehkuttama yksinapaisen maailman mureneminen on juuri tätä USA:n maailmanpoliisi-aseman murenemista. Monet USA:n mahtiasemaa vihaavat eurooppalaiset vasemmalla ja äärioikealla ovat tyytyväisiä yksinapaisuuden murenemisesta. [Sotahistorioitsija] Morrisin logiikkaa seuratessa voi todeta, että tyytyväisyyteen ei ainakaan Venäjän Rajamaiden asukkailla ole mitään aihetta.

PS. Itse en tosin ole Trumpin linjan suhteen yhtä optimistinen kuin Wahlroos. Mies vaikuttaa hyvin ailahtelevalta pelleltä ja saattaa hyvinkin vielä tehdä "dealin" Venäjän kanssa. Deali saattaisi osoittautua Itä-Euroopan kannalta yhtä onnelliseksi asiaksi kuin aikoinaan Molov-Ribbentrop sopimus. Kansanedustaja Elina Lepomäki maalailikin huomattavasti pessimistisempää kuvaa Trumpin turvallisuuspolitiikasta kuin Wahlroos:

Lepomäen mukaan Yhdysvalloissa ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskusteluun ja johtamiseen osallistuvilla henkilöillä on vahvasti yhtenevä käsitys siitä, että Washingtonissa käytiin loppu- ja alkuvuodesta ennen Donald Trumpin virkaanastumista kulissien takana neuvotteluja "suuresta diilistä".

Lista on synkkää luettavaa. Pakotteiden purkaminen, Naton vetäytyminen Baltiasta ja Itä-Euroopasta ja Krimin hyväksyminen osaksi Venäjää olisivat legitimoineet Venäjän aggressiivisen politiikan ja horjuttaneet maailmanjärjestystä, Trumpia häilyväksi presidentiksi kutsuva Lepomäki sanoo.

lauantaina, toukokuuta 20, 2017

Nature- ja Science-lehdet kirjoittavat ilmastonlämpenemisen vastaisen työn psykologiasta

Nature-lehti käsitteli jonkin aikaa sitten sitä, miten yhteiskunnallinen polarisaatio vaikeuttaa ilmaston lämpenemisen ratkaisua ja itse asiassa kaikkea tehokasta politiikan tekoa:
"Kulttuurisesti polarisoituneet demokratiat harjoittavat epätodennäköisemmin tieteelliseen tietoon – kuten tietoon ilmaston lämpenemisestä – perustuvaa politiikkaa kuin vähemmän polarisoituneet demokratiat. Näin on myös sellaisessa tilanteessa, jossa tieteellisen tiedon hyväksikäyttö oleellisesti vaikuttaisi kokonaisetuun.
Kansalaisille itselleen sillä, ovatko he oikeassa vai väärässä ilmaston lämpenemisen osalta, ei ole todellista merkitystä. Millään, mitä he kuluttajina tai yksilöinä tekevät, ei ole kuin marginaalinen vaikutus ilmaston lämpenemiseen. Sen sijaan sillä, että he ottaisivat kantaa ilmaston lämpenemiseen tavalla, joka olisi ristiriidassa heidän kulttuuriseen viiteryhmänsä mielipiteen kanssa, olisi heille itselleen tuhoisa merkitys." (Minun käännökseni.)
Ihmisen mielipide esimerkiksi ilmastonmuutoksesta kertoo, millainen ihminen olet ja mihin porukkaan kuulut. Mielipiteestä on siis tullut osa identiteettiä ja mielipiteen toistamisesta on tullut osa identiteetin signalointia. (Signalointi on biologiassa ja taloustieteessä käytetty termi, joka tarkoittaa tiedon tai väitteen viestimistä. Esimerkiksi hyönteisen sanotaan signaloivan värillään myrkyllisyyttään, jos linnut mieltävät tietyn väriset hyönteiset myrkyllisiksi. Kirjoitin aiheesta joskus Sarastukseen.)
Ameikassa oikeistolaiset signaloivat porukkaan kuulumista ilmastonlämpenemis-skeptismillä ja Suomessa vihreät vastustavat samasta syystä ydinvoimaa. Ydinvoiman vastustus on yhtä tehokasta ja irrationaalista ilmastonlämpenemisen vastustuksen torppaamista kuin ilmastoskeptisyys. 

"Here is really the center of the problem, the social dilemma wherein it is in the collective’s interest to act in one way but individuals may benefit personally if they act in another way.
This struggle for humans to manage our impact on climate is made more complex by the unique issue of climate change; it is a long-term problem that has no apparent immediate and personal threats. Simply put, we need to take actions now to avoid problems later on even though we personally may not experience these consequences.
To counter this disconnect, climate change discussions need to be framed as matters related to current impacts at the local level. It is great that we want to save polar bears, but what really will motivate people are the risks to them right now. Fortunately or unfortunately, depending on your viewpoint, it is becoming easier and easier to make these connections. Examples abound for instance terrible flooding in the central USA, the record drought in California, recent heat waves in central Asia, or in Australia, as just some examples."
Guardianin juttu perustuu Science-lehdessä julkaistuun artikkeliin, joka on maksumuurin takana. Itse käytännön keinot jäävät ehkä siksi osin abstrakteiksi:

The authors identify a variety of strategies for moving forward with human limitations in mind. Since they acknowledge humans tend not to protect those things they either don’t know or don’t value, ingraining a sense of value in the natural world may be critical. In fact, there is a strong relationship between an individual’s connection to nature and their ecological behavior. In today’s world of growing industrialization and severing of the nature/human connection, the challenge may be to find and create new connection opportunities.

More immediately, the authors encourage efforts to change the social norms surrounding environmentally sound behavior - making it cool again.... In fact, individuals play a critical role in inspiring collective actions within various spheres of influence (see the above figure), which is the kind of behavior needed to change the enormous systems - food, transportation, retail, etc. - disproportionately impacting the planet. The review highlights how transformational individuals - those who decide to step outside of accepted social norms - can bring about large-scale change in their social networks and within the organizations of which they are a part. While it feels incredibly awkward to do something different than the norm, we are all capable of it. And, it’s easier if we don’t have to do it alone, so supporting others who take a stand is a crucial role we can all play.