lauantaina, maaliskuuta 10, 2007

Keskustelua rituaaleista ja asevelvollisuudesta ja Kroatiasta

Olen saanut vahvaa kritiikkiä sen väitteeni osalta, että rituaaleilla on ryhmäkonsistenssia kasvattava vaikutus, ja että vaikutus on sitä suurempi mitä traumaattisempia rituaalit ovat. Katso keskustelu liittyen tähän postaukseen.

Väitteeni perustuu uskontotieteilijä Richard Sosiksen tutkimuksiin - vaikkakin ko. väitteen on esittänyt jo vuosisadan alussa eräs sosiologian suuri nimi Emile Durkheim. Kritiikki on kohdistunut myös väitteeseeni, että asevelvollisuus on initiaatioriitti. Kritiikki on perustunut mm. psykohistorioitsija Lloyd DeMausen ajatteluun ja tutkimuksiin.

Käsittelin aihetta jo kansankokonaisuuden toisessa ja kolmannessa postauksessa. Ajatus on siis minulle rakas enkä siitä hevillä luovu.

Minusta ihan hyvää keskustelua ja relevanttia siltä kannalta, miten lännen on reagoitava islamin uhkaan - yhteisöllisyyttä vahvistaen vai yksilöllisyyttä vahvistaen vai jotain siltä väliltä. Kiitän nimetöntä kriitikkoa ! Joku lännessä joka tapauksessa mättää kun emme osaa itseämme puolustaa.

Reinoblogi-Reino pistää myös hauskaa tekstiä mm. "susien" initiaatioriiteistä.

Ei kommentteja: