keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007

Vastuuta omasta elämästä ei voi ulkoistaa

Vastuuta omasta elämästä ei voi ulkoistaa, sanoo Kokoomuksen mainos. Tämä on periaatteessa totta, mutta väite ei koske vain yksilöä niin kuin Kokoomus ehkä ajattelee, vaan myös kansakuntaa.
Kansakunta ei voi esimerkiksi ulkoistaa vastuutaan syntyvyydestä. Jos ulkoistamme syntyvyyden esimerkiksi muslimimaihin lakkaamme olematta kansakunta, lakkaamme olemasta demokratia ja lakkaamme olemasta sukupuolien tasa-arvoisuutta kunnioittava oikeusvaltio.
Tosin tästä ulkoistamisen välttämisestä on muutama oleellinen poikkeus:
1. Lapsi, vammainen ja vanhus ulkoistaa väistämättä vastuun omasta elämästään ainakin osittain muille. Perheenäiti voi ulkoistaa vastuun toimeentulostaan miehelleen tai päinvastoin.
2. Vanhanen ja Lynn ovat todenneet että koska afrikkalaisten äo on varsin alhainen, muiden maiden on pitkään - ehkä ikuisesti - otettava osavastuu Afrikan kehityksestä.
Olemme riippuvaisia toisistamme ja meidän on kyettävä luottamaan toisiin ihmisiin. Kun olemme heikkoja meidän on kyettävä luottamaan, että voimme ulkoistaa osan vastuusta itsestämme ainakin hetkeksi. Kun muodostamme perheen meidän pitäisi voida luottaa siihen ettemme koko ajan joudu miettimään huijaako siippa meitä raha-asioissa. Ja luottaa siihen, että, jos minä otan vastuun lasten hoidosta, sinä otat vastuun taloudellisesta turvallisuudesta.
Vastuu itsestä ja vastuu muista on tärkeää - ja mahdollisuus voida luottaa ainakin joihinkin ihmisiin.
Katso myös aiempi postaukseni luottamuksesta.

Ei kommentteja: