keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2007

Luottamus

Pohjoismaiselle ihmiselle on aika itsestään selvää että esimerkiksi poliisiin voi luottaa. On tietysti muodikasta punaviher-piireissä sanoa että "kyllä Suomessakin on korruptiota". Ja tottakai onkin - Suomessa vain on huomattavasti vähemmän korruptiota kuin esimerkiksi Meksikossa.

Pumpulissa kasvaneet ihmiset vähättelevät kahta asiaa:

a) suomalaisen yhteiskunnan hyviä puolia
b) korruptoituneissa kulttuureissa elävien ihmisten kärsimystä.

Ystäväni kertoi miten he olivat olleet taksin kyydissä Meksikon kaupungissa. Taksi oli ajanut kolarin ison yrityksen rekan kanssa. Syy oli rekassa, mutta taksikuski katsottiin syylliseksi ja häntä odottaa vuosien tuomio.

Kun esimerkiksi Suomessa on onnistuttu saavuttamaan varsin korkea luottamuksen taso, siitä pitäisi pitää kiinni. Kaiken poliittisen toiminnan päämääriksi pitäisi ottaa luottamuksen kasvattaminen sekä viranomaisten ja kansalaisten välillä että kansalaisten kesken. Luottamuksen kasvua pitäisi edistää myös yritysmaailmassa - esimerkiksi rakennusalalla. Internetissä on paljon malleja - esim huuto.net:issä - joita voisi soveltaa esimerkiksi juuri rakennusalalle.

Luottamus on Suomessa viime aikoina ollut minusta laskussa. Esimerkiksi luottamus avioliiton pysyvyyteen on laskenut vahvasti. Pidetään jopa ihanteena että naisella ja miehellä on avioliitossa oma sukunimi, erilliset rahat jne. - ja että nainen omistaa lapset.

Ei kommentteja: