torstaina, helmikuuta 14, 2008

Ryhmän vastaisuus

Google ilmoitti minulle:

Google on vankasti sananvapauden kannalla, joten hakukoneen kautta pääsee käsiksi monipuoliseen sisältöön eri puolilla webbiä. Samalla pidätämme oikeuden käyttää harkintaa, kun tarkistamme sivustoja AdSense-ohjelmaa varten. Olemme huomanneet, että web-sivustosi sisältää sellaista materiaalia, jota emme tällä hetkellä hyväksy. AdSensen käytäntö ei hyväksy sivustoja, jotka ovat tietyn yksilön, ryhmän tai organisaation vastaisia.

Kunnioitan AdSensen käytäntöä. Haluan kuitenkin ilmoittaa että tämä blogi ei ole minkään ryhmän vastainen. Erityisesti tämä blogi ei ole islamin vastainen.

Tämä blogi kyllä varoittelee erittäin voimakkaasti siitä tendenssistä että Eurooppaa ollaan libanonisoimassa: Eurooppaan ollaan luomassa tilannetta, jossa kaksi kulttuuria, jotka suhtautuvat toisiinsa erittäin varauksellisesti tai jopa vihamielisesti, joutuvat konfliktiin keskenään.

Tilanne luodaan liian suurella maahanmuutolla islamilaisista maista Eurooppaan.

Olen toki varmaan joskus kritisoinut muslimeja, kuten olen joskus kritisoinut saksalaisia, ruotsalaisia, suomalaisia, suomenruotsalaisia, juutalaisia ja mustalaisia. Mutta minulla ei ole mitään näitä ihmisiä vastaan. Minusta kulttuurien rikkaus on hieno asia.

Viittaan aiempaan tekstiini.

Mitä taas tulee väestönlaatuun, olen sitä mieltä että Suomella on oikeus valita maahanmuuttajansa. En ole puhunut rotupuhtauden puolesta vaan väestönlaadun puolesta.

Tietysti joku voi sanoa, että todellisuudessa vihaan muukalaisia. Että olen vain pukenut piilotetun muukalaisvihani jotenkin elitistisälylliseen muotoon. Siihen en voi ottaa kantaa. Analysoikoon joku psykologi tämän blogin jos haluaa.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä seuraamuksia Googlen kannasta on tälle blogille.

Pidän mahdollisena, että joku suvaitsevainen on kannellut blogistasi Googlelle.

BDD

Jukka Aakula kirjoitti...

Ei mitään muuta kuin etten saa paria senttiä Googlen mainoksista.

Google kuitenkin kommunikoi kanssani asiasta ihan korrektisti. Vastasi kysymykseen.

IDA kirjoitti...

Itse sain nuo mainokset ihan ex-tempore. Sen kuin tilasin.

Toisaalta en ole päässyt edes Hesarin sulkulistalle. Musta alkaa hiljalleen tuntua, että minussa minussa on jotain vikaa :)

Itse epäilen, että kyse on nopeasti lukemalla väärin muodostuneesta mielikuvasta.

Jukka Aakula kirjoitti...

En minäkään ole Hs:n sulkulistalla.

Ei kai tässä blogilla muuta olekaan mutta tuo "viholliskuvan kirkastaminen" ja "väestönlaatu" ovat tainneet hieman joitain ihmisiä hermostuttaa.

Ei sulkulistoilla pääsy nyt mikään itsetarkoitus ole. Parempihan olisi kun ihmiset voisivat asiallisesti keskustella vaikka ollaan eri mieltä.

Monella poliittisella blogilla on hiukan negatiivinen tyyli mihin sinä et ole syyllistynyt. Ei mieipiteet ihmisiä lopulta niinkään ärsytä kuin tapa ilmaista ne.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ne hermostuta, vaan lähinnä hyvittavat.

Jukka Aakula kirjoitti...

Suomettajarotta,

Jokaisella blogilla käy sinun kaltaisiasi hihittäjiä. Hihittäjiä näkee myös raitiovaunussa, bussissa yms.

Hihittäjä on ylimielinen elitisti, joka kuuluu itsemurhan riskiryhmään.

Täällä on käynyt teikäläisiä muitakin. Tai ehkä kyseessä on sama henkilö. Ko. henkilötyypin instansseja ei voi millään lailla erottaa toisistaan.

Kaikki tuntevat tyypin, mutta kukaan ei kutsu tyyppiä kylään koska jo kätellessäkin tulee limainen olo.

Keväisin tyyppi yleensä piiloutuu kellareihin. onneksi.

Anonyymi kirjoitti...

Souttaapi tuo noin olla, vuon suottaapi ettei ole.

Onhan se tietenkin hyvä, että uskoaa omaan asiaansa. Mutta jos kuvittelet jotenkin edes jonkun järkevän ihmisen arvostavan noita sun rotujuttua, niin voi olla että jossain vaiheessa tulee iso pettymys.
Katsopaa maailmaa missä päin vain, niin moiset jutut on aina päättyneet umpikujaan.

Jukka Aakula kirjoitti...

Jos viitaat rotujutuilla tuohon väestönlaatuun niin suosittelen että seurailet hiukan mitä esimerkiksi Afrikassa tapahtuu ja otat sitten rehellisesti kantaa siihen mikä on onnistunutta mikä ei. Ja mikä on päättynyt umpikujaan mikä ei.

Minusta on ihan turha yrittää tehdä jotain katkeroitunutta natsia tai elitistiä. Olen ihan tavallinen kahden lapsen isä, en mikään maailman parhaalla itsetunnolla varustettu, en kuvittele olevani itse mikään erityisen älykäs, en kuvittele olevanio mikään hgerrarodun edustaja.