maanantaina, maaliskuuta 02, 2009

Onko suomalaisten muututtava ?

40 vuotta Suomessa asunut JEREMY GOULD vaatii että suomalaisten olisi muututtava:

Suomalaisten on muututtava ja avauduttava erilaisuudelle

"On luotava tilaa uudenlaisen ja monimuotoisen suomalaisuuden kehittyä ja kasvaa."

Muun muassa Timo Soini perää asialinjaa keskusteluun Suomen ulkomaalaispolitiikasta. Hyvä on, kerrataan muutama fakta.

Tosiasia 1: Maahanmuutto Suomeen lisääntyy lähivuosina. Maahanmuutto ei ole satunnainen ilmiö, jota voitaisiin yksinkertaisella päätöksellä pysäyttää. Maahanmuuton kasvu on usean valtaenemmistön kannattaman poliittisen linjauksen lopputulos.

Linjaukset ovat seurausta Suomen talous-, työvoima- ja koulutuspolitiikan keskeisistä tavoitteista. Ne seuraavat myös hallituksen peruuttamattomista kansainvälisistä sitoumuksista ja liittyvät Suomen pyrkimyksiin sulautua EU:n "ytimeen". Näiden poliittisten linjausten purkaminen johtaisi Suomen eristymiseen muun muassa muusta Euroopasta. Se olisi jo lyhyellä aikavälillä erittäin haitallista maan taloudelle, työllisyydelle ja henkiselle kehitykselle. Suuret poliittiset puolueet ja useimmat pienemmistäkin ymmärtävät tämän tosiasian hyvin. Siksi ne tukevat niitä poliittisia linjauksia, jotka väistämättä johtavat maahanmuuton kasvuun.

Tosiasia 2: Suomen kansa on perusvirityksiltään syvästi epäluuloinen muukalaisia kohtaan. Suomalaisissa on toki monenlaista väkeä ja kuvitelma samaan muottiin valetusta suomalaisuudesta on silkka harha.

Illuusio yhdenmukaisesta kansasta näyttää kuitenkin voivan hyvin kriitikoiden puheissa, ja sitä käytetään innokkaasti ruokkimaan epäluuloja maahanmuuttajia kohtaan.

Onko epäluuloisuus sama kuin rasismi? Määritelmistä voi väitellä lehmien kotiintuloon asti. Fakta on kuitenkin se, että suomalaisten epäluulo on osoittautunut ravinteikkaaksi kasvualustaksi ulkomaalaisiin kohdistuvalle syrjinnälle, vihalle ja myös rasistisille toimille.

Suomalaiset ovat itse jäävejä arvioimaan omaa käytöstään tässä asiassa, mutta kysypä keneltä tahansa maahanmuuttajalta omista kokemuksistaan joidenkin suomalaisten arkikohtelusta. Todella tylyjä ovat monien tarinat.

Mitä johtopäätöksiä tulisi tehdä näistä tosiasioista? Ei ole millään tavalla realistista kuvitella että a) maahanmuutto loppuisi; b) kaikkia epäluuloisuutta herättäviä ulkomaalaisia voitaisiin lähettää jonnekin muualle; tai c) kymmenistä eri maista tulevat maahanmuuttajat muuttuisivat maagisesti huomaamattomiksi niin sanottujen kantasuomalaisten kaltaisiksi.

Yksinkertaisin ja ilmeisin päätelmä on siis se, että suomalaisten on itse muututtava, päästävä epäluuloisuudestaan ja avauduttava erilaisuudelle. On luotava tilaa uudenlaisen ja monimuotoisen suomalaisuuden kehittyä ja kasvaa. Ainoa vaihtoehto tälle muutokselle on eri väestöryhmien välisen jännityksen kiristyminen ja – kuten Jyrki Katainen uumoilee – väkivaltaisten yhteenottojen mahdollisuuden kasvu.

Tämän mittaluokan muutos vaatii ihmisiltä paljon. Sen perusedellytys on viisas ja kauaskatseinen johtajuus. Tällaisia piirteitä löytyy aika ajoin Suomen poliittisilta ja henkisiltä johtajilta, mutta kokonaisuutena perusote lipsuu pahasti. Ei liene ainoatakaan puoluetta maan poliittisella kartalla, joka ei olisi jossakin yhteydessä sortunut kansan epäluuloisuuden populistiseen valjastamiseen.

Viime kuukaudet ja viikot ovat todistaneet tämän ruman ja vaarallisen ilmiön räjähtämistä käsiin. Tila rauhalliselle ja järkevälle keskustelulle on kutistunut lähes olemattomiin, kun tosiasioiden tunnistamisen sijasta mielipidejohtajat lypsävät halpoja pisteitä lietsomalla pelkoa ja epäluuloisuutta.


Olen osin samaa mieltä Gouldin kanssa ja osin eri mieltä. Suomalaiset ovat negatiivisia ja epäluuloisia ihmisiä. Usein hyvinkin epäluuloisia. Epäluuloisuudella on kuitenkin puolensa.

Jos epäluuloisuudella kykenemme estämään laajan afrikkalaisen ja islamilaisen maahanmuuton tervehdin negatiivisuutta ilolla. Jos epäluuloisuudella estetään maahanmuuttajien kotoutuminen Suomeen, se on hyvin paha asia.

Suomalaisten olisi sitouduttava maahanmuuttajien kotouttamiseen ja vallanpitäjien on sitouduttava demokratiaan eli siihen että saamme itse päättää keitä me tänne otamme. Riippumatta kansainvälisistä sopimuksista jotka maamme on joskus erehtynyt allekirjoittamaan.

Tarvitaan eräänlainen sopimus kansan ja vallanpitäjien kesken. Jos näin ei toimita maamme ajautuu juuri sellaiseen tilanteeseen mitä Gould pelkää.

Katso aiempi tekstini suomalaisten negatiivisuudesta.

1 kommentti:

Valkea kirjoitti...

Gouldin tapaiset henkilöt eivät halua keskustelua. Valta on puolueellisuuden organisointia. Se tarkoittaa sitä, että valta ei ole pelkästään sitä kuka päättää päätettäviksi tulevista asioista tai päätettäviksi valittuja asioita. Se tarkoittaa myös sitä, että vallanpitäjät määrittävät sallittujen poliittisten eturistiriitojen rajat, eli tästä johtuen ne asiat jotka suljetaan tietoisesti poliittisen päätöksenteon ja julkisen keskustelun ulkopuolelle. Maahanmuutto kuuluu tällä hetkellä politiikan ulkopuolelle sujettuihin asioihin. Käytännössä maahanmuuttoon saa vallanpitäjien mukaan suhtautua välillä positiivinen - erittäin positiivinen. Muihin kohdistetaan eriasteista poliittista vainoa.

Gouldin tapaiset globalistit eivät välitä tippaakaan siitä minkälaiseksi Suomi muuttuu tai mitä suomalaisille tapahtuu. Kun tilanne muuttuu Suomessa huonoksi, Gould ja ideologisesti samanmieliset muuttavat pois halpatyövoimasta, kotouttamisbisneksestä, kansainvälisistä palveluista yms. saamansa rahat taskuissaan ja jättävät suomalaiset maksamaan hengillään ongelmista.

Vaikka valta"eliitti" ei voi sanoa sitä suoraan, suomalaisilla on vain se rahallinen arvo, joka heistä voidaan puristaa globalistien taskuihin. Minkäänlaisesta suomalaisten ihmisarvosta tai alkuperäiskansan oikeuksista on turha puhua. Niitä ei ole.

Se, että Gouldilla on mahdollisesti joitain spesiaali-intressejä näiden lisäksi, vain pahentaa tilannetta.