lauantaina, lokakuuta 03, 2009

Saari nimeltään Uusi Guinea

Kirjoitin aiemmin yhdestä Uuden Guinean pienestä heimosta - fayuista.

Uuden Guinean saari on tunnetusti yksi maapallon mielenkiintoisimmista maista. Se on maailman ehkä etnisesti värikkäin paikka - saaarella puhutaan yli tuhatta eri kieltä. Uuden Guinean eläimistö ja kasvisto on maailman rikkaimpia.


Näytä suurempi kartta

Vaikka Uuden Guinean rannikko joutui jo 1500-luvulla ensi kerran kosketuksiin eurooppalaisten kanssa, keskiosat säilyivät neitseellisenä pitkään. Ylämaan uskottiin olevan asumatonta vuoristoa. Richard Archbold niminen eläintieteilijä saattoi siksi vielä vuonna 1938 löytää noin sadan tuhannen asukkaan Baliem-joen laakson.


Näytä suurempi kartta

Uusi Guinea oli aikoinaan "tavallinen" siirtomaa. Uusi Guinea oli itse asiassa jaettuna kolmeen osaan - Saksan, Iso-Britannian ja Hollannin alueisiin.



1900-luvulla länsiosan ja itäosan historiat kuitenkin erkaantuivat. Itäosa joutui ensin Iso Britannian ja sitten Australian alaisuuten kunnes itsenäistyi vuonna 1975 Papua Uuden Guinean tasavallaksi.

Hollanti valmisteli 50-luvulla ja 60-luvun alussa oman - läntisen - puoliskonsa itsenäistymistä huolellisesti. Maan asukkaita koulutettiin, papualaisia nimitettiin virkamiehiksi jne. Vasta itsenäistynyt entinen Hollannin sirtomaa Indonesia kuitenkin havitteli aluetta itselleen. Indonesia uhkasi USA:ta liittymisellä Neuvostoliiton leiriin ja vaati itselleen Uuden Guinean länsiosaa korvaukseksi siitä että pysyisi lännen leirissä. USA painosti Hollannin hyväksymään Indonesian vaatimus ja vuonnna 1962 Hollanti ja Indonesia solmivat sopimuksen, jolla Uuden Guinean saaren länsiosa (Länsi-Papua) asetettiin ensin väliaikaisesti YK:n mandaatiksi lopullisena päämääränä Länsi-Papuan liittäminen osaksi Indonesiaa.

Länsi-Papuasta tuli osa Indonesiaa vuonna 1969 kansanäänestyksen jälkeen. Kansanäänestykseen sai osallistua noin tuhat papualaista, jotka oli painostettu uhkailemalla äänestämään Indonesiaan liittymisen puolesta. Indonesian hallinnon aikana Länsi-Papuassa on harjoitettu klassista riistopolitiikkaa - maahan on siirretty asukkaita Javalta niin että noin puolet asukkaista lienee tätä nykyä ei-papualaisia. Sata tuhatta papualaista on murhattu tai kadonnut. Maan luonnonvaroja on hyödynnetty ilman että papualaiset ovat juurikaan hyötyneet syntyneestä varallisuudesta. Lisäksi papualaisia on pakkosirretty metsätyömaiden ja kaivosten tieltä ja luontoa on tuhottu.

Indonesian hallitus on harjoittanut siis vastaavanlaista politiikkaa kuin aikoinaan Itä-Timorissa sen jälkeen kun Portugali luopui Itä-Timorista 70-luvulla. Itä-Timorissa politiikkaa ei onnistunut - 24 vuoden indonesialais-miehityksen jälkeen Itä-Timor itsenäistyi. Parikymmentä prosenttia väestöstä oli kuitenkin tapettu tai kuollut nälkään ja talous oli raunioina.

Länsi-Papuassa Indonesia jatkaa edelleen samaa politiikka mikä Itä-Timorilla epäonnistui. Kansainvälinen yhteisö on ihmeen hiljaa asiasta. YK - joka omalla politiikallaan loi Indonesian hirmuhallinnon - on tässäkin asiassa voimaton ja toimeton.

Amerikkalaisten vastuu asiassa on vieläkin suurempi kuin YK:n.

Amerikkalainen kaivosyritys Freeport on lisäksi yksi Indonesian sortopolitiikon päätoteuttaja. Myös suomalaiset yritykset toimivat Indonesiassa - en tiedä toimivatko nämä Länsi-Papuassa.

Lähteet: Wikipedia, Sabine Kueglerin Paluu Viidakkoon.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ja mikähän mahtaa olla Indonesian pääuskonto...?

Anonyymi kirjoitti...

Pidän tästä blogista. Ilmaista nojatuolimatkailu juuri sellaisiin paikkoihin, missä olen aina halunnut käydä. Etenkin virtuaalisesti.

Jukka Aakula kirjoitti...

> Ja mikähän mahtaa olla Indonesian pääuskonto...?

Taitaapa olla islam :)

Indonesiassa on kuitenkin muitakin uskontoja kuten hinduismia Balilla, javalaista kansanuskoa Javalla, kristittyjä mm. Etelä-Molukeilla, animismia, taolaisuutta kiinalaisten keskuudessa jne.

Taitaa vaan olla niin että kaikki muut uskonnot ovat hiukan hätää kärsimässä islamin suhteen.

En sanoisi kuitenkaan että tässä Länsi-Papuan tapauksessa on ensi sijassa kyse uskonnosta vaan ihan tavallisesta imperialismista.

"Pidän tästä blogista. Ilmaista nojatuolimatkailu juuri sellaisiin paikkoihin, missä olen aina halunnut käydä. Etenkin virtuaalisesti."

Talvella taidan tehdä ihan oikean matkan itsekin - pitkästä aikaan - Intian Tamilimaahan.