torstaina, maaliskuuta 04, 2010

Amish photo show

Kiitos Flickrille - ja kuvien ottajalle ja shown rakentajalle.

16 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Kun Amishien syntyvyys on keskimäärin 7-8 lasta/ nainen ja liberaalien reilusti alle 2, niin katsomme kuvissa Yhdysvaltojen valkoisten tulevia kasvoja. Taustalla America, the beutiful. Jotenkin tuntuu siltä, että kun aikanaan muu Amerikka sortuu amishien ympäriltä, niin he siirtyvät käyttämään uudenaikaista tekniikkaa. Idyllistä ja melkein kuin 1800-luvulta. Voisin mielellään viettää pari kuukautta vuodesta tuollaisessa ympäristössä. Mutta heinää itsekin tehneenä huomauttaisin, että heiniä ei saa jättää maahan, muuten ne kastuvat. Ne pitää latoa hangoilla heinäseipäille.

Kiitos linkistä.

Ironmistress kirjoitti...

Eipä tarvitse tuossa porukassa harrastaa historianelävöittämistä kun elämänmuoto on juuttunut jonnekin aikaan vuodelta miekka ja kilpi.

Jukka Aakula kirjoitti...

Hienoa että kulttuuridiversiteetistä on vielä jotain jäljellä. Se voi jossain vaiheessa olla meidän kaikien etu, että vaihtoehtoisia malleja on olemassa.

Valkea kirjoitti...

Huomasitteko, että yhdessä kuvassa amish mies käytti tietokonetta, todennäköisesti omaansa? Ehkäpä ulkopuolisille on kyhätty kulissi, jonka takana puuhastellaan uusimman tekniikan kanssa. Repellants, thresholds, required commitments jne.

Jukka Aakula kirjoitti...

Amishien sääännöt on kuitenkin dynaamisia. Eihän mikään ole kielletty ikuisesti. Oleellisinta lienee se, että porukkaan kuuluminen on tarpeeksi hankalaa että rupusakkia häipyy.

Eräs sikhi-mies selitti sitä, miksi sikheillä on parta, turbaani yms.:

"The Guru wanted to raise a body of men who would not be able to deny their faith when questioned, but whose external appearance would invite persecution and breed the courage to resist it"

Jukka Aakula kirjoitti...

Toisaalta kun amishit ovat riippuvaisia toisistaan, eivätkä ota vastaan eläkkeitä ja vakuutuksia ja muuta, yhteisön voima kasvaa.

Tämän totesi implisiittisesti myös Weibull, joka on mukana valitsemassa taloustieteen Nobelisteja.

Imulippo kirjoitti...

Yhteisön koheesio tietenkin kasvaa kun ollaan omillaan muita vastaan, mutta mielestäni tuon kaltainen yhteisöllisyys on mennyt pahasti överiksi. Ryhmän pysyvä eristäytyminen muusta maailmasta on selvä indikaattori vakavasta antisosiaalisuudesta. Amishien kannalta nähtynä eristäytyminen on erittäin järkevä ratkaisu itsemääräämisoikeuden lisäämiseen lyhyellä aikavälillä mutta sisäsiittoisuudesta johtuvien sairauksien kautta tällaiset ääriryhmät onneksi poistuvat luonnollisesti.

Ulospäin Amishien elämäntapa näyttäytyy rentona puuhasteluna pellolla henkseleissä mutta hirsiseinien sisällä sosiaalisen painostuksen normeihin mukautumisesta täytyy olla erittäin tukahduttava kun väärästä valinnasta rankaistaan sosiaalisella eristämisellä.

Jukka Aakula kirjoitti...

Nämä ihmiset ovat elelleet Pensylvaniassa satoja vuosia ja tulevat todennäköisesti elämään vielä pitkään.

Suurin riski tuskin on sisäsiittoisuus vaan se, että globaali kapitalismi (Kiina, USA, Intia, Eurooppa jne.) tuhoaa tämän pallon.

En tietysti väitä, etteikö amisheissa olisi ongelmansa aivan samalla tavalla kuin kaikissa ihmispopulaatioissa.

Amishit edustavat minulle sitä vähäistä kulttuuridiversiteettiä mikä maailmassa vielä on jäljellä ja mitä kansainvälisyys ei vielä ole tuhonnut.

En tuomitse heidän puutteitaan - eivät kuulu minulle - hyväksyn heidän elämäntapansa täysin.
En ole ehdottamassa, että joku liittyisi amisheihin.

En usko kuitenkaan että ihmisyhteisöt koskaan tulevat kauaa säilymään ilman vertaisrangaistuksia ja sosiaalista kontrollia. Sitä on aina ja sitä pitää olla aina. Normit ovat aina auttamatta osin mielivaltaisia. Niin se vaan menee.

Jukka Aakula kirjoitti...

Suomalainen vapaus - kontrollin väheneminen esimerkiksi alkoholin käytön tai seksuaalisuuden osalta - ei ole johtanut minun mielestäni siihen, mitä 60-luvulta alkaen on lupailtu.

Kun kontrolli vähenee muka ihmiset alkavat suhtautua luonnollisesti seksiin ja viinaan. Sitä pitää vaan odottaa mutta kuinka kauan. Tuhat vuotta ?

Jukka Aakula kirjoitti...

Muuten eivät amishit käsittääkseni ole kovin voimakkaasti ketään vastaan. Hei eivät ole lahkolaisia siinä mielessä kuin lahkolaisia yleensä ollaan.

He eivät kiroa alimpaan helvettiin kaikkia muita kristittyjä - varsinkin muita anabaptisteja arvostetaan. Samoin muita konservatiiveja kuten hopi-intiaaneja ja vanhakantaisia navajoja.

Jos lähdet yhteisöstä ennen kuin sinua on kastettu se on sinun valintasi eikä sinuun käsittääkseni katkaista välejä, mutta kasteen jälkeen eronneet unohdetaan ja käsittääkseni demonisoidaan.

Aakke kirjoitti...

Imulippo sanoi...
"Yhteisön koheesio tietenkin kasvaa kun ollaan omillaan muita vastaan..."

Millaista vastakkain asettelua tarkoitat tässä?

Valkea kirjoitti...

Imulippo: "Ryhmän pysyvä eristäytyminen muusta maailmasta on selvä indikaattori vakavasta antisosiaalisuudesta."

- On kieltämättä ironista, kun atomistisen yhteiskunnan löyhien sosiaalisten suhteiden individualisti moittii sosiaalisia ja yhteisöllisiä amisheja antisosiaalisuudesta.

"... mutta sisäsiittoisuudesta johtuvien sairauksien kautta tällaiset ... onneksi poistuvat luonnollisesti."

- Saat odottaa tuota ikuisuuden. Oletteko muuten huomanneet, että kun tämäntyyppistä sisäsiittohysteriaa levitetään mediassa, siellä ei koskaan sanota kuinka paljon perinnölliset sairaudet lisääntyvät. Siihen on hyvät syyt. Jos se sanottaisiin, koko aihe näyttäisi naurettavalta. Kun tavallinen perinnöllisten sairauksien määrä on n. 1/1000 (sama kuin Suomessa) ja "sisäsiittoisissa" ryhmissä se voi nousta keskimäärin esim. 1,3/1000 (yhteisöverkostoissa yksittäisten yhteisöjen luku voi vaihdella huomattavasti), yhteisöön kokonaisuutena sillä ei ole mitään vaikutusta, vaikka yksilöille ne voivat olla ikäviä. Suurin yksittäinen paikallinen tautiesiintyvyys, jonka tiedän pienissä yhteisöissä, joissa mennään säännönmukaisesti ensimmäisten serkkujen ja veljentyttärien kanssa naimisiin, tai paikallisissa yhteisöissä, joille on sattunut erityisen huono onni (esim. yksittäinen amish-yhteisö), on 1/100. Sekään ei vaikuta yhteisön olemassaoloon mitenkään. Lisäksi suuri osa periytyvistä taudeista on lieviä, joten ne eivät välttämättä vammauta niitä sairastavaa. Suuremmalla keskimääräisellä todennäköisyydellä yhteisössä ilmenevät perinnölliset sairaudet poistavat yhteisön perimästä sairauksia muuta väestöä nopeammin, joka merkitsee sitä, että heidän perimässään on vähemmän perinnöllisiä sairauksia kuin muussa väestössä. Kun tätä tapahtuu riittävän monta sukupolvea, heidän perinnöllisten sairauksien ilmenemistodennäköisyytensä laskee useimmiten muun väestön alle. Koska uusia mutaatioita tulee populaatioihin aina hitaasti lisää erilaisten syiden seurauksena (taustasäteily, kemikaalit, erilaiset sattumat, kopioitumisvirheet jne.) perinnöllisten sairauksien ilmenevyys ei koskaan, etenkään pitkällä tähtäimellä, laske nollaan. Perinnölliset sairaudet voidaan nykyään helposti välttää geenitesteillä ja hedelmöitettyjen munasolujen valinnalla silloin kun tarvetta on. (Winter et. al. 1998)

"... täytyy olla erittäin tukahduttava kun väärästä valinnasta rankaistaan sosiaalisella eristämisellä."

- Jeesus siunaa ja varjele ... niinkö ne tekevät? No, palataan taas todellisuuteen. Jos joku amish rikkoo yhteisön sääntöjä, hänen kanssaan neuvotellaan kuukausikaupalla ja pyritään hoitamaan tilanne tällä tavoin. Jos tilanne ei muutu, sosiaalisesta eristämisestä päätetään äänestyksellä amishien kokouksessa. Äänestyksen tulos täytyy olla yksimielinen. Jos sääntöjä rikkonut päätetään eristää sosiaalisesti, hänen kanssaan voidaan vielä olla yhteydessä, ja jopa auttaa häntä, mutta häneltä ei saa hyväksyä mitään palvelusta, tavaraa, kädenpuristusta jne. Sosiaalisesti eristetty voi palata yhteisöön katumalla tekoaan julkisesti. Rangaistukset ovat näin lieviä juuri sen takia, että kaikki yhteisön jäsenet ovat kuin suurta perhettä, ja perheiden sisällä vahvat sosiaaliset suhteet hoitavat suurimman osan ongelmista itsestään. Jäljelle jääviin hyvin harvinaisiin vaikeimpiin ongelmiin riittävät lievät rangaistukset. Vertaa amishien rangaistuksia esim. suomalaisen yhteiskunnan vankilarangaistuksiin tai monissa maissa käytössä oleviin kuolemanrangaistuksiin.

Jukka Aakula kirjoitti...

Valkea,

Vihavainen - suomalainen antropologi joka tutki 80-luvulla amisheja - kertoo että pannaan julistetun kanssa ei saa syödä samassa pöydässä. Niinpä perhe laittaa toisen pöydän entisen vieren ja laittaa 10 cm:n raon pöytien välille. Pöytäliina peittää pöydät joten rakoa ei näe.

No varmasti jokaisessa yhteisössä on sosiaalista kontrollia, mutta amishit eivät ilmeisesti ole siinä suhteessa pahimpia.

Tiedemies,

En vieläkään oikein käsitä miten tuossa MAD-pelissa ratkaistaan se että uhan pitää olla "credible". Siis miten molemmat uskovat että toinen on valmis tuhoamaan koko maailman jos toinen hyökkää.

Valkea kirjoitti...

Re: Jukka

Amishien säännöt vaihtelevat yhteisöstä toiseen, ja minun kuvailemani ovat sieltä ankarimmasta päästä, sinun lievimmästä.

Siitä voi sitten päätellä suunnilleen rangaistusasteikon.

Jukka Aakula kirjoitti...

Valkea,

En lähde tekemään vahvoja johtopäätöksiä. Vesterinen puhui kirjassaan (Geisha, 1991) tuollaisia kun kerroin.

Vesterinen kuvaa kirjassaan amishien, hutteriittien, Japanin geishojen ja Japanin ainujen elämää ottamatta nyt kummemmin kantaa puoleen tai toiseen.

Antropologi.

Hän ei vieraillut ehkä kuin parissa kylässä, muta mainitsee että ne eivät olleet vanhoillisimmasta päästä.

Mielenkiintoinen pointti Vesterisellä oli että mitä lähempänä keskustaa (Lancasterin piirikunnan vanhinta amishialuetta) amishit asuvat sitä vanhoillisempia he ovat. Homma menee siis päinvastoin kuin yleensä.

Tiedemies kirjoitti...

En vieläkään oikein käsitä miten tuossa MAD-pelissa ratkaistaan se että uhan pitää olla "credible". Siis miten molemmat uskovat että toinen on valmis tuhoamaan koko maailman jos toinen hyökkää.

Jos olet nähnyt Tohtori Outolemmen, niin ymmärrät, että tämä kysymys todellakin on vaikea.

Esimerkiksi USA käytti paljon propagandaa sellaisen kuvan luomiseen, että heillä on puoliksi automaattinen ydinaseen laukaisumekanismi, joka laukaisee kaikki ohjukset, jos se joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

Myös neuvostoliitto teki selväksi, että jos ydinasetta käytetään, niin se vastaa kaikella, mitä sillä on. Vielä 60-luvulla käytiin ihan vakavissaan keskustelua siitä, voitaisiinko ydinsota käydä niin, että jotain jäisi jäljelle niin, että sota voitaisiin katsoa "voitetuksi". ICBM:ien kehittyessä, jo vuosikymmenen lopulla oli ilmeistä, ettei mitään sotaa voitaisi koskaan käydä. Tilanne jähmettyi SALT-neuvotteluiden ansiosta 70-luvulla, eikä uusia ohjuksia enää rakennettu. MAD-uhan uskottavana pitäminen olikin tolkuttoman kallista.

Reaganin hallinto käytti tätä hyväkseen, ja SDI-ohjelman ideana oli pitkälti purkaa MAD-uskottavuus Neuvostoliitolta. Juuri siksi Reaganin peliä pidettiin liki mielisairaana; historia osoitti, että se "kannatti", ja aivan varmasti uusi kilpavarustelukierre 80-luvulla nopeutti Neuvostoliiton romahdusta, koska sen talousjärjestelmä oli kehno, eikä kestänyt kilpavarustelukierteen, glasnostin, ja perestroikan aiheuttamaa painetta sosiaaliselle muutokselle.

(Kannattaa muistaa, että neukkulassa "uskottiin" vielä 60-luvulla, että parinkymmenen vuoden kuluessa siirrytään oikeaan kommunismiin, jossa valtion ei tarvitse enää puuttua ihmisten poliitisiin oikeuksiin.)