perjantaina, tammikuuta 21, 2011

Optio-lehden analyysiä Nokiasta

Uusi Optio-lehti analysoi Nokian dilemmaa varsin onnistuneesti. Alussa on turhaa jossittelua tyyliin "mitä jos Nokia olisi ostanut vuonna 2005 Androidin eikä IntelliSync:in" ja lopuksi sitten rohkeus loppuu tehdä kunnon johtopäätös.

Oleellinen havainto on että sekä PC-markkinalla että kännykkä-markkinalla on kahden tason toimijoita - A-luokan ja B-luokan. A-luokan toimijalle markkina on kultakaivos. B-luokan toimija tekee maltilllisempaa katetta.

PC-markkinalla oli näin:

1. Windows oli Microsoftille kultakaivos. (A-luokan toimija)
2. Windowsille softaa tekevät firmat saivat maltillisia katteita. (B-luokka)

Mutta parempi on kuulua B-luokkaan kuin ei mihinkään.

Mobiilimarkkinoilla Android on todennäköisesti uusi Windows. Samsungin ja HTC:n on ollut melko helppo hyväksyä kuuluminen B-luokkaan. Nokialle se on vakeampaa.

Optio totesi: "Juna meni jo, Androidista on tullut Nokialle kohtalonkysymys. Jos siitä tulee kännyköiden Windows, Nokian on pakko taipua kakkosluokan toimijaksi."

Kuten olen aiemmin todenut Samsungille ja HTC:lle Android - vaikkakin tekee niistä mobiilimarkkinalla B-luokan toimijoita - mahdollistaa Nokian lyömisen.

Option hyvä ja realistinen analyysi päättyy kuitenkin pettymyksekseni seuraavaan johtopäätökseen. (Numerointi on omani.)

Mitä Nokian pitäisi tehdä

1. Tuoda uusi MeeGo nopeasti älypuhelimiin... MeeGon rakentaminen on kestänyt nyt liian kauan.

2. Uusia Symbianin käyttöliittymä niin nopeasti kuin mahdollista.

3. Edistää sovellusten kehittämistä. Keskittyminen qt-ympäristöön antaa siitä lupauksia.

4. Selkiyttää Ovi.


Ehdotukset ovat kuolleita. MeeGo:n pitäisi tuoda kuluttajallekin jotain merkittävää uutta arvoa, jotta MeeGo kykenisi lyömään itsensä läpi. Nokialta puuttuu kyky tehdä yhteistyötä muiden isojen toimijoiden kanssa ja rohkeus ottaa riskejä. Tai ehkä ongelma on pikemmin se, että Nokialla ei ole ainuttakaan hyvää vaihtoehtoa. Toisaalta se on vielä liian vahva, että se uskaltaisi ottaa riskejä.

15 kommenttia:

Jukka Aakula kirjoitti...

Sony Ericssonilla on munaa sanoa että he eivät tajunneet kuinka suuri menestys Android on eivätkä he siksi tajunneet satsata siihen tarpeeksi.

Nyt satsaavat ja myös Sony on tuomassa PSP-puhelimen/konsolin jossa on Android 3.0.

Tiedemies kirjoitti...

Anroidia nyt pari kuukautta käyttäneenä, en voi olla täysin samaa mieltä.

Android ei ole vielä siinä pisteessä, että se olisi likipitäenkään "viimeinen sana" mobiililaitteiden käyttiksissä. Markkinat voivat kääntyä vuodessa kapulapuolella. Olennaista on lähinnä se, onko syntynyt jotain verkostovaikutusta, joka lukitsee ihmiset androidiin. Jos sellaista ei ole, tai se on heikko, niin Meegoon siirtyminen vai tapahtua vuodessa tms.

Ovi-palvelua pidän kyllä jo kuolleena. Kännyköissä ei euron sovelluksilla tai musiikilla tulla lopulta tienaamaan kovin isoja rahoja. Tai no, mielipiteeni on vinoutunut, koska ainakin kovasti toivon ettei niin käy.

Jukka Aakula kirjoitti...

Teknisesti Android ei ehkä olekaan mitenkään loistava. En ole siihen teknisesti ihastunut vaan muista syistä. Suosikkikäyttikseni on Google Chromius OS.

(Voi olla että syntyy PC:lle ja mobiililaitteille uusi yhteinenkin käyttis vaikkapa sellainen joka yhdistää Googlen molemmat mutta en tiedä. Mahdoton tietää.
Mutta periaatteessa nyt voi mennä koko päätelaitemaailma uusiksi. Voi olla että Windows kaatuu. Palveluthan ovat webissä eivätkä PC:llä.)

Teknisesti paras käyttis ei kuitenkaan välttämättä voita vaan se johon syntyy eniten palveluita.

Windowskaan/DOS tuskin oli mikään loistava vaan tarpeeksi hyvä. Monia muita ja teknisesti parempia käyttiksiä yritettiin ajaa läpi. Mm. IBM ajoi OS2:ta. Eivät lentäneet.

Kiire alkaa olla pysäyttää Android. Nokia, joka ei myy jenkeissä, on lisäksi täysin poissa maailman innovatiivisimmalta palvelumarkkinalta.

Toisaalta koska nykyään palvelut ovat verkossa, päätelaitteen rooli on erilainen kuin 10 vuotta sitten. Päätelaite on tyhmä web client. Miten tämä vaikuttaa käyttöjärjestelmien kilpailuun. Oleellisintahan on että päätelaitteella vaan pääsee tehokkaasti lukemaan web sivuja, käyttämään web kalenteria, päivittämään blogia, hyväksymään kommentteja, jakamaan sijaintia, lukemaan e-kirjoja.

Nokialla ei ole oikeastaan kuin puhelimia. Se ei tunnu olevan vahva web:issä mille on ominaista että palvelua A käytetään monesta erilaisesta pätelaiteesta.

Jukka Aakula kirjoitti...

Olen business developmentissa nähnyt näitä missä "x on ihan fiksu mutta me tehdään parempi" puheita.

Googlellekin tuli Androidin menestys todennäköisesti yllätyksenä. Ei siitä ollut tarkoitettu yleiskäyttöjärjestelmäksi.

Valtavat voimat ovat kuitenkin liikkeellä. Suuri joukko laitevalmistajia ja sovelluskehittäjiä tekee puhelimia, tabletteja, pelikonsoleja, miniläppäreitä, sovelluksia, tv:n kaukosäätimiä jne. Android-maailmaan.

Aakke kirjoitti...

"Nyt satsaavat ja myös Sony on tuomassa PSP-puhelimen/konsolin jossa on Android 3.0."

-Sanoisin, että oikeanlainen strategia, koska sillä tavalla saadaan mahdollisimman suuri peitto. Mielestäni tässä vaiheessa tärkeää on VAIN peiton hankkiminen. Kun peitto on hankittu, sitten mietitään mitä sillä tehdään. Siksi Nokian tulisi puskea Meego tai Windows Mobile X ulos mahdollisimman nopeasti, ja levittää sitä myös kännyköiden ulkopuolelle.

"Olennaista on lähinnä se, onko syntynyt jotain verkostovaikutusta, joka lukitsee ihmiset androidiin."

-Tiedemies on varmasti oikeassa tässä, että käyttiksen suosion määrittelee verkostovaikutus. Näin varmasti oli Windows vs. OS/2 kohdalla.

"Kännyköissä ei euron sovelluksilla tai musiikilla tulla lopulta tienaamaan kovin isoja rahoja."

-Hyvin pitkälle samanlainen kommentti kuin IBM:n muinaisen johtajan "maailmassa on kysyntää vain viidelle tietokoneelle" -kommentti. Kun laitteista (=kännyköistä) tulee lisääntyvän kilpailun ja valmistusprosessin halpenemisen johdosta peruskulutustavaroita, niin ainut tapa paisuttaa Nokian arvoa ovat palvelut ja sisällöt.

Aakke kirjoitti...

"Kiire alkaa olla pysäyttää Android. Nokia, joka ei myy jenkeissä, on lisäksi täysin poissa maailman innovatiivisimmalta palvelumarkkinalta."

-En tiedä vaikeuttaako suomalainen jäyhyys ja jäykkyys Amerikan valloittamista. Amerikassa, jos missä on sosiaalisilla suhteilla ja liikesuhteilla suuri merkitys, ja juuri niissä Nokia on huono. Esim. Nokia on maininnut NFC-tekniikan suurimmiksi pullonkaulaksi yhteistyöverkoston luomisen. Nokia ei onnistunut valloittamaan Amerikkaa OPK:n aikana, vaikka OPK oli aiemmin työskennellyt USA:n aluejohtajana.

"Nokialla ei ole oikeastaan kuin puhelimia. Se ei tunnu olevan vahva web:issä mille on ominaista että palvelua A käytetään monesta erilaisesta pätelaiteesta."

-Katsotaanpa vaikka Nokian fyysisiä ja realisia mahdollisuuksia web-toimijaksi tulemiseen. Nokialla ei tietääkseni ole Googlen tapaisia palvelinfarmeja. Nokian käyttöjärjestelmä tippuu viimeistään siinä vaiheessa kelkasta, kun käyttöjärjestelmän virtualisointi suoraan palvelimelta astuu kehään. Ellei Nokia satsaa merkittävästi web-puoleen.

"Olen business developmentissa nähnyt näitä missä "x on ihan fiksu mutta me tehdään parempi" puheita."

-Jos intoa löytyy tehdä parempi tuote X, niin se into pitää ohjata oikeaan suuntaan. Jos into tukahdutetaan, niin se vaikuttaa haitallisesti.

"Valtavat voimat ovat kuitenkin liikkeellä. Suuri joukko laitevalmistajia ja sovelluskehittäjiä tekee puhelimia, tabletteja, pelikonsoleja, miniläppäreitä, sovelluksia, tv:n kaukosäätimiä jne. Android-maailmaan."

-Olen samaa mieltä, että 2010 laukaistiin sellainen Android-lumipallo liikkeelle, että se ei hevillä pysähdy.

Aakke kirjoitti...

Ratkaisu Nokian kriisiin?

Kauppalehti 7.1.2011: Nokia kaipaa isäntää

Uutisessa sanotaan Nokian omistuspohjan olevan hajaantunut. Lyhyesti sanottuna uskon, ettei Nokia lähde nousuun, ennen kuin Nokialla on selvä enemmistöomistaja, joka toimii aktiivisesti. Jopa aktivistisijoittajan tapaan.

Siksi on aivan sama ja hyödytöntä spekuloida mitä jos Nokia siirtyy Androidiin, mitä jos Nokia julkaisee Meegon jne.

Kun omistus on riittävän vahva ja voitonhaluinen, niin alkaa tapahtua.

Nokiassa voidaan jopa nähdä samanlainen muodonmuutos, mikä tapahtui 1980-luvulla. Jos Nokia ei enää pärjää kännyköissä, mihin se siirtyy? Tuskin enää kumisaappaisiin tai televisioihin, mutta mitä olisi näköpiirissä?

---

Lyhyesti sanottuna uskon, että nyt on tapahtunut ratkaiseva käänne kännykkämarkkinoilla.

Käänne on se, että nyt kännykästä on tullut peruskulutustuote taskulaskimen tapaan voimistuneen kilpailun ja halventuneiden tuotantoprosessien johdosta.

Tämä käänne on ratkaiseva Nokian kannalta. Kuten aiemmin tässä blogissa on todettu useampaan otteeseen, Nokian kilpailuetu perustuu siihen, että se pystyy tuottamaan kännykän erittäin halvalla markkinoille.

Nyt tuo kilpailuetu on kuroutumassa umpeen. Kasvukäyrän huippu häämöttää.

Aakke kirjoitti...

Kauppalehti perjantaina 21.01.2011:

Nokia on ajautunut haastajaksi älypuhelimissa, jossa Apple ja Samsung ovat hankkineet jalansijaa. Niiden uskotaan edelleen voittaneen markkinaosuutta suosikkipuhelimiensa iPhonen ja Galaxy S:n avulla. Nokia on kuitenkin menettänyt asemaansa myös halpapuolella, jossa muun muassa aasialaiset valmistajat ovat rynnineet yhtiön tontille.

Mielestäni tämä vahvistaa kommenttini siitä, että kännykästä on tulossa nyt halpa peruskulutustuote samaan tapaan kuin taskulaskin 70/80-luvulla.

Merkittävin indikaattori tästä on se, että markkinajohtajan (=Nokia) osake sulaa.

---

Lisäksi on totta, että Nokialla ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja.

Halpakännyköissä ei ole muuta mahdollisuutta kuin luottaa brändiin ja viilata kustannuksia alas.

Älypuhelimissa Nokia ei pysty syrjäyttämään Applea ja Androidia ehkä 1-2 vuoteen. Nokia voisi pärjätä ehkä älypuhelimien halpisvalmistajana, mutta sekin tarkoittaisi kustannuksien polkemista ja katteiden laskua.

Aakke kirjoitti...

Lisäksi pitää todeta, että Nokia riskipitoisempi yritys verrattuna esim. tekniikan monialajätti Samsungiin. Nokialla ei ole kuin kännykät. Samsungille kännykät ovat VAIN YKSI tuote portfoliossa.

Joka tapauksessa saadaan varautua siihen, että Nokia supistuu (Suomessa) jatkossa.

Kaikkein pessimistisimmät sanovat varmasti, että Nokia lähtee kokonaan ja Suomen talous joutuu syöksykierteeseen, mutta en nyt usko että niin dramaattista muutosta tapahtuu.

Itse arvioisin, että Nokia ja Nokian verkostossa olevat yritykset sulavat Suomessa n. 25-75%. Nokia ehkä sen 25 %, verkoston ulkolaidan yritykset jopa 75 %. Johto, hallinto ja R&D jää Suomeen, jos jää.

Jukka Aakula kirjoitti...

Oleellinen tuo havainto Samsungin ja Nokian erosta.

Haitta on siis pienempi jos yhden homman mokaa. Toisaalta synergiaedut ovat suuria.

Sama plättis toimii kaikissa vehkeissä. Tv ja älypuhelin kommunikoivat keskenään. (Katsoin juuri playstationillä elokuvan Areenasta.)

Aakke kirjoitti...

Taloussanomat 26.1.2011: Kohta saat älypuhelimen ale-hintaan

Ingressiteksti:

"Satoja euroja maksavan älypuhelimen voi saada kohta paljon nykyistä halvemmalla. Luvassa on hintasota, arvioi analyytikko. Tämä johtuu kilpailun kovenemisesta, kun huomenna tuloksensa julkistava Nokia on saamassa uusia haastajia Aasiasta."

Jos halpakännykästä (0-30 €) on tullut jonkinlainen taskulaskimen tapainen peruskulutustavara, niin sama koskee 5-10 vuoden sisällä kosketusnäytöllisiä älypuhelimia.

Nokia on yhä edelleen vahva laitevalmistajana, mutta suunta on alaspäin. Kilpailu sulattaa Nokiaa.

Siksi satsaaminen palveluihin ei ole huono idea.

Aakke kirjoitti...

Tänään Taloussanomissa. Amerikkalaisomistajat estivät Vanjoen valinnan Nokian TJ:ksi.

Jutun amerikkalaisstrategistin lausunnoissa oli mukana myös annos piilovittuilua.

"– Vanjoki on ehdottomasti hyvin viihdyttävä ja mukava mies, Mawston kehuu."

Tämä siis ehkä viitaten Vanjoen kuuluisiin medialausuntoihin, "vanjoking".

Sijoittajat eivät halua ottaa (uutta) riskiä, joten TJ valittiin Ollilan kaveripiirin ulkopuolelta.

Jukka Aakula kirjoitti...

Nokia näemmä kiistä tiedon. Mutta en luottaisi kovin paljoa Nokian kiistämisiin.

Ei jenkkisiojoittajat halua siltojenpolttajaa.

Jukka Aakula kirjoitti...

RIM on ehkä tuomassa Androidin keittiön oven kautta omiin vehkeisiinsä:

http://m.bgr.com/2011/01/26/exclusive-blackberry-playbook-and-smartphones-to-run-android-apps/

Aakke kirjoitti...

Elopkin sanoi, että nyt käydään ekosysteemien sotaa. Ei pelkästään siis laitteissa.