keskiviikkona, heinäkuuta 27, 2011

Pohjolan ihmisillä suuremmat aivot

Pohjoisen ihmisillä on suuremmat aivot ja suuremmat silmät kuin muilla ihmisillä, kertoo Oxfordin Yliopistossa julkaistu tutkimus.

Tutkijat väittävät, että eron selittää se, että harmaan ja pilvisen taivaan sekä pitkien talvien maissa ihmisille on kehittynyt muita suuremmat silmät ja aivot, jotta he voivat paremmin käsitellä näkemäänsä. Älykkyyden kanssa tällä ei tutkijoiden mukaan ole tekemistä.

En tiedä, mistä ko. tutkijat ovat kehittäneet tämän selityksen. Se, että kaksi asiaa korreloi keskenään, ei tietenkään osoita että toinen selittää toisen. Myös älykkyysosamäärän ja etäisyyden päiväntasajalta on väitetty korreloivan voimakkaasti. Aivojen koon ja äo:n korrelatioksi on yleensä arvioitu 0.3-0.4.

1 kommentti:

IDA kirjoitti...

Näin helteillä voisi todeta sen huomion, että viileällä ja jopa kylmällä ilmalla ihminen on kaikin tavoin tuotteliaampi ja inspiroituneempi :)

Voisi evolutiivisesti ehkä ajatella niinkin, että lämpimän tuottaminen oleskelua ja asumista varten kylmässä on työläämpää ja vaativampaa kuin viileän tuottaminen lämpimässä.