tiistaina, toukokuuta 14, 2013

Adressi tiedettä vastaan Harvardissa

Harvardissa vastustetaan "rasismia" eli siis äo-tutkimusta. Äo-tutkimuksen vastaisella adressilla pyritään vastustamaan tieteen vapautta. Kyseinen adressi on allekirjoitettavissa tässä. Jo tuhat harvardilaista tieteen vastustajaa on allekirjoittanut adressin.

Välitön syy tieteen vastaiseen kampanjaan on Harvardissa hyväksytty Jared Richwinen väitöskirja IQ and Immigration. En ole toistaiseksi lukenut väitöskirjaa, mutta väitöskirja käsittelee USA:n maahanmuuttajien kantaväestön äo:ta alemman äo:n vaikutusta USA:n yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Refereoin aikaisemmin Murrayn ja Herrnsteinin kirjaa Bell Curve maahanmuuton laadun osalta:

Murray ja Herrnstein toteavat kirjassaan Bell Curve, että koska USA ainakin 80-luvulla oli maailman merkittävin maahanmuuton kohdemaa, maahanmuutolla on erittäin suuri merkitys amerikkalaisen väestön keskimääräiseen äo:hon eli kansalliseen äo:hon. Siksi on oleellista että maahanmuuttajien älykkyyden tasosta puhutaan avoimesti.

Esimerkiksi kolmen prosenttiyksikön lasku kansallisessa äo:ssa aiheuttaisi heidän mukaansa yli kymmenen prosentin kasvun monissa sosiaalisissa ongelmissa:
- koulukeskeyttäjien määrässä
- rikkinäisissä perheissä asuvien lasten määrässä
- työkyvyttömien määrässä
- rikollisuudessa
- sosiaalihuollon varassa elävien naisten määrässä, ja
- köyhyysrajan alapuolella elävien ihmisten määrässä

Maahanmuuttajien keskimääräinen äo vaikuttaa heidän mukaansa oleellisesti USA:n kansalliseen äo:hon ja sitä kautta sosiaalisiin ongelmiin pitkällä tähtäimellä. Murray ja Herrnstein arvioivat Lynnin tekemien äo-mittausten perusteella USA:n maahanmuuttajaväestön äo:n olevan 0.4 keskihajonnan verran USA:n kantaväestöä alempi. Tähän tulokseen he tulivat laskemalla kaikkien maahanmuuttajien äo:n painotetun keskiarvon.

Saman johtopäätöksen antaa laaja amerikkalainen kansallinen väestötutkimus - NLSY: Ulkomailla syntyneitten keskimääräinen äo on 0.4:n keskihajonnan verran USA:ssa syntyneiden äo:ta (noin 100) alempi eli noin 94.

Murray ja Herrnstein tekevät itseasiassa aivan samanlaisia laskelmia kuin Ellilä. He laskevat maahanmuuttajien äo:n painotetun keskiarvon olettamalla karkeasti, että 
- mustien osuus maahanmuuttajista on 7 % ja keskimääräinen äo 84
- itä- ja etelä-aasialaisten osuus on 21 % ja keskimääräinen äo 105
- latinoiden osuus maahanmuuttajista on 41 % ja keskimääräinen äo 91
- valkoisten osuus on 11 % ja keskimääräinen äo 100
- filippiinäläisten osuus on 7 % ja keskimääräinen äo 91
- jne.



Tämän tyyppinen tutkimus po. adressilla halutaan siis estää.

Ei kommentteja: