torstaina, syyskuuta 05, 2013

Miksi Nokia myi ja miksi Microsoft osti

HS kirjoitti tänään siiitä miksi Nokia myi puhelinliiketoimintansa ja miksi Microsoft osti. Tähän ei ole paljoa lisättävää:

"Jos Nokia ei olisi myynyt matkapuhelinliiketoimintaansa, ajan mittaan vaarana olisi ollut vararikko.

Nokia myy matkapuhelimensa, koska liiketoiminta on ollut huonosti kannattavaa tai tappiollista jo kaksi vuotta. Jos yhtiö ei olisi nyt myynyt matkapuhelimia, ajan mittaan vaarana olisi voinut olla vararikko.

Viimeistään vuodenvaihteessa tuli selväksi, että ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windows Phone -puhelimien kysyntä on vaatimatonta. Samaan aikaan kilpailu matkapuhelimien ja taulutietokoneiden ohjelmistoissa on kiihtynyt. Markkinoita hallitsevat Google ja Apple.

Microsoftille on välttämätöntä päästä langattomien kuluttajalaitteiden markkinoille. Nokian kanssa se ei onnistunut. Siksi Microsoft yrittää samaa yksinään ostamalla Nokian matkapuhelinliiketoiminnan. 

Microsoft on vakavarainen yhtiö, jolla on varaa sijoittaa puhelimien tuotekehitykseen huomattavasti Nokiaa enemmän. Lisäksi se saa Nokiasta noin 32 000 matkapuhelinalan osaajaa.


Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer on toistanut viime aikoina useasti, kuinka yhtiö on tulevaisuudessa yhä enemmän laite- ja palveluyhtiö."

Puhelinliiketoiminta oli heikkoa, koska Nokia oli tehnyt monia vääriä valintoja, joista yksi oli Microsoftin syliin meneminen. Jos sitä ei olisi myyty, NSN:n toimintakin olisi vaarantunut.

[Nokian entinen johtokunnan jäsen Pertti] Korhonen analysoi, että Nokiassa suurimmat virheet tehtiin vuosina 2005–2010, kun uusien tuotteiden kehittäminen alkoi takkuilla eikä ohjelmistopohjaa uudistettu riittävästi. "Kun Symbianin vanhentuminen havaittiin, heittäydyttiin Microsoftin varaan, mikä osoittautui giganttiseksi virheeksi."

On tietysti selvää, että suurin ongelma oli se, että Nokian johto ei enää ymmärtänyt puhelin-businessta, eikä johdolla ollut ns. nälkää oppia eikä raataa. Elopin valinta ja Microsoftin kimppaan lähteminen oli vain oire tästä.

Ei kommentteja: