lauantaina, elokuuta 23, 2014

Euroopan häpeä

Euroopassa tunnutaan edelleen uskottavan, että neuvottelemalla Putinin kanssa Ukrainan tilanne ratkeaa. Niinistö kävi muutama päivä sitten sovittelemassa Moskovassa ja samantien Tuomioja kertoi suomalaiselle vaalikarjalle, että tilanne on nyt ehkä laukeamassa. Sitten Berliinissä oli kokous Lavrovin ja Ukrainan ulkoministerin Klimkinin välillä - ja toiveikkuutta oli taas ilmassa.

Ulkoministeri Tuomioja totesi mm.: 

"Kaksi konkreettista asiaa ovat ulkoministerien kokous sunnuntaina Berliinissä ja Venäjän humanitaarisen avustuksen toimittaminen perille Ukrainaan osapuolten yhteisymmärryksessä, kuten asiaan kuuluu.

...Vladimir Putinin torstainen Krimin-puhe oli aiempaa sovinnollisempi. Näiden perusteella konfliktin rauhoittumisesta on varovaisia toiveita."

Merkel soittelee myös Moskovaan järkyttyen toki välillä Putinin puheista. Saksalainen arvolehti Sueddeutsche Zeitung vaatii pääkirjoituksessaan, että Naton on noudatettava sopimuksiaan Venäjän kanssa, eikä Nato siksi voi sijoittaa laajoja tukikohtia Baltiaan.

New York Times hämmästelee saksalaislehden mielipiteitä:

[According to Sueddeutsche] NATO has already agreed with Russia that there would be no NATO bases in new member states, and agreements should be honored. Otherwise, the balance between partners will be disrupted.

Fair enough. But Russia has already upset that balance by breaking the fundamental assumption of peaceful coexistence between states: that borders and international law are supreme. It has created a dangerous precedent, and even a new type of war, a model to which any future aggressor can turn. The incentive to do so will be greater the more tolerance there is toward Russia’s actions. NATO was created to maintain the very order that Russia has just disrupted. President Vladimir V. Putin has undermined the very meaning of the alliance.


Sopimuksia "partnerin" kanssa pitäisi siis saksalaisten mielestä kunnioittaa!

Venäjä, USA ja Britannia itse asiassa eivät ole noudattaneet sopimuksiaan Ukrainan kanssa. Maathan takasivat Ukrainan suvereniteetin, kun Ukraina luopui ydinaseista. Euroopan kunnia vaatii Ukrainan kanssa solmittujen sopimusten noudattamista mutta ei Venäjän kanssa solmittujen sopimusten, koska Venäjä ei noudata sopimuksia itsekään.

Nyt kun taas on kulunut muutama päivä viimeisestä myöntyvyyspoliitikkojen toiveikkuusallon huipusta, Putin lähettää venäläisiä sotilaita Ukrainaan ja nauraa partaansa. Eurooppalaiset myöntyvyyspoliitikot pettyvät hetkeksi, mutta alkavat taas haihatella ja elätellä uutta toiveikkuutta.

Ps. Venäjän päämääränä on eittämättä koko Ukrainan valtion tuhoaminen. Lännen ja Ukrainan paras strategia olisi nyt ensi vaiheessa vetää red line Ukrainan halki ja asettaa Naton sotilaita linjan länsipuolelle. Venäjälle pitää ilmoittaa, että jos linja ylitetään se on sodanjulistus myös Natoa vastaan. Tällaista kieltä Putin uskoo ja kunnioittaa.

Neuvottelemisen aika ei ole nyt vaan vasta, kun Eurooppa on ensin konkreettisesti osoittanut Venäjälle, että se kykenee sitoutumaan mihinkään lupauksiinsa. Joka neuvottelee Venäjän kanssa tällä hetkellä, on narri.


Ei kommentteja: