perjantaina, marraskuuta 28, 2014

Tyly kannanotto lakiin tasa-arvoisesta avioliitosta, mutta onnittelut homoille

Olen kannattanut ns. tasa-arvoista avioliittolakia vastoin konservatiivista valtavirtaa. En kuitenkaan koe mitään yhteyttä siihen sakkiin, joka kannatti lakia. Esimerkkinä Tarja Haloseen, joka on muka kova ihmisoikeuksien suojelija mutta suorastaan lipoo homonpotkija Vladimir Putinia.

Hänelle ihmisoikeudet ovat suurta teatteria, jolla hän esittää olevansa hyvä ihminen vaikka todellisuudessa ei ole. Tuskin kukaan näistä homoavioliittoa ajaneista ihmisistä on kritisoinut Halosta siitä että hän on homonpotkija-Putinin kaveri. Siksi en usko näihin ihmisiin.

Kannatin itse homoavioliittoa siksi, että homoilla on minusta oikeus avioliittoon. Onnittelen nyt homoja siitä, että saivat tämän oikeuden. Kaikilla ihmisillä on minusta oikeus solmia avioliitto.

En kuitenkaan kykene olemaan asiasta varsinaisesti iloinen. Nato-keskustelun myötä olen vieraantunut suomalaisista sen verran että en osallistu suomalaisten - varsinkaan punaviher-piipertäjä-pellejen - iloon. Kuuntelen mieluummin vaikka omaatuntoani.

Eli onnea homoille tai ainakin niille homoille, jotka ovat valmiita puolustamaan oikeuksiaan ja kannattavat myös Natoa.

Ei kommentteja: