Suomen perustuslain muutokset ovat vähentäneet muodollisesti presidentin valta-asemaa. Monet ovat pitäneet tätä jopa hyvin valitettavana, koska presidentti on muka koko kansan johtaja.
Tosiasia on aivan muuta. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen totesi taannoin, että presidentti Tarja Halonen monopolisoi Venäjän suhteiden "hoidon", vaikka perustuslaki edellyttää, että suhteita ulkovaltoihin hoidetaan yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.
Sauli Niinistö on jatkanut Halosen tiellä. Niinistö käy yksin keskusteluja ikuisen vihollisemme Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa ja on ilmeisesti joutunut Putinin taholta jyrkän painostuksen kohteeksi. Niinistöä lienee uhattu vakavilla vastatoimilla, jos Suomi liittyy Natoon. Olemme vääjäämättä Sauli Niinistön johdolla ajautumassa Venäjän vasallivaltioksi.
Presidentti-instituutio - presidentin asema pääsuomettajana - on vahvistunut uudessa tilanteessa. Presidentti on se, joka vääntää Suomen kansaa takaisin 70-luvulle tai todennäköisesti kohti vielä vahvempaa vasallisuhdetta Venäjään. Perustuslain muutokset eivät ole esteenä. Niinistö on voimakas arvojohtaja, joka painottaa suomalaisten päähän lakeijan arvoja. Hännystelijän ja hovimestarin arvomaailmaa.
Heittäydyn hiukan runolliseksi:
Suomettumisen vastainen liike ei voi oikeastaan lähteä siitä, että jos tarpeeksi yritämme, onnistumme kääntämään tilanteen voitoksi. Taisteluun pitää pikemmin suhtautua kuin puolalaisen ratsuväen hyökkäykseen saksalaisia panssareita vastaan. Voiton sijasta meitä odottaa pikemmin kunnia.
Vaihtoehtoina eivät ole voitto tai häviö vaan kunniakas elämä tai kunniaton orjan elämä. Kolmantena vaihtoehtona on tietysti pakeneminen ulkomaille.
Tällainen ajattelu saattaa kuullostaa realismia painottavasta - mutta siitä juuri mitään ymmärtämättömästä - suomalaisesta menneen ajan ajattelulta, mutta tosiasioita kannattaa nyt katsoa silmiin. Natoon ei mennä vuosiin ja sitä ennen ehtii tapahtua paljon. Kansan moraalista selkärankaa on nyt vahvistettava torjumalla kaikkinainen hännystely.
Niinistö, Keskustapuolue ja muu myöntyvyyslinja pyrkii - ehkä joskus vilpittömästikin - pelastamaan, mitä pelastettavissa on. Kansalaisen on mahdoton tarkasti tietää, miten paha tilanne kokonaisuudessaan on. Nato-jäsenyyden torppaajat ovat joka tapauksessa tuoneet meidät tähän tilanteeseen omalla epärealistisella politiikallaan - ja uskovat nyt että vain he voivat pelastaa Suomen hännystelemällä Venäjää ja esittävät itsensä nyt (inho)realisteiksi.
Hännystelijän tie on kunniattoman ihmisen tie. Kunnioittaisin hännystelijää edes hiukan, jos hän myöntäisi ääneen politiikkansa premissit. Sitä hän ei tee vaan sanoo, että Venäjä ei ole uhka. Kun kukaan ei siihenkään enää usko oikeasti, hän alkaa väittää, että Venäjän uhasta puhuminen on epädiplomaattista ja vaarantaa Suomen turvallisuuden.
Tosiasia on aivan muuta. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen totesi taannoin, että presidentti Tarja Halonen monopolisoi Venäjän suhteiden "hoidon", vaikka perustuslaki edellyttää, että suhteita ulkovaltoihin hoidetaan yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.
Sauli Niinistö on jatkanut Halosen tiellä. Niinistö käy yksin keskusteluja ikuisen vihollisemme Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa ja on ilmeisesti joutunut Putinin taholta jyrkän painostuksen kohteeksi. Niinistöä lienee uhattu vakavilla vastatoimilla, jos Suomi liittyy Natoon. Olemme vääjäämättä Sauli Niinistön johdolla ajautumassa Venäjän vasallivaltioksi.
Presidentti-instituutio - presidentin asema pääsuomettajana - on vahvistunut uudessa tilanteessa. Presidentti on se, joka vääntää Suomen kansaa takaisin 70-luvulle tai todennäköisesti kohti vielä vahvempaa vasallisuhdetta Venäjään. Perustuslain muutokset eivät ole esteenä. Niinistö on voimakas arvojohtaja, joka painottaa suomalaisten päähän lakeijan arvoja. Hännystelijän ja hovimestarin arvomaailmaa.
Heittäydyn hiukan runolliseksi:
Suomettumisen vastainen liike ei voi oikeastaan lähteä siitä, että jos tarpeeksi yritämme, onnistumme kääntämään tilanteen voitoksi. Taisteluun pitää pikemmin suhtautua kuin puolalaisen ratsuväen hyökkäykseen saksalaisia panssareita vastaan. Voiton sijasta meitä odottaa pikemmin kunnia.
Vaihtoehtoina eivät ole voitto tai häviö vaan kunniakas elämä tai kunniaton orjan elämä. Kolmantena vaihtoehtona on tietysti pakeneminen ulkomaille.
Tällainen ajattelu saattaa kuullostaa realismia painottavasta - mutta siitä juuri mitään ymmärtämättömästä - suomalaisesta menneen ajan ajattelulta, mutta tosiasioita kannattaa nyt katsoa silmiin. Natoon ei mennä vuosiin ja sitä ennen ehtii tapahtua paljon. Kansan moraalista selkärankaa on nyt vahvistettava torjumalla kaikkinainen hännystely.
Niinistö, Keskustapuolue ja muu myöntyvyyslinja pyrkii - ehkä joskus vilpittömästikin - pelastamaan, mitä pelastettavissa on. Kansalaisen on mahdoton tarkasti tietää, miten paha tilanne kokonaisuudessaan on. Nato-jäsenyyden torppaajat ovat joka tapauksessa tuoneet meidät tähän tilanteeseen omalla epärealistisella politiikallaan - ja uskovat nyt että vain he voivat pelastaa Suomen hännystelemällä Venäjää ja esittävät itsensä nyt (inho)realisteiksi.
Hännystelijän tie on kunniattoman ihmisen tie. Kunnioittaisin hännystelijää edes hiukan, jos hän myöntäisi ääneen politiikkansa premissit. Sitä hän ei tee vaan sanoo, että Venäjä ei ole uhka. Kun kukaan ei siihenkään enää usko oikeasti, hän alkaa väittää, että Venäjän uhasta puhuminen on epädiplomaattista ja vaarantaa Suomen turvallisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti