tiistaina, tammikuuta 12, 2016

Joukkoraiskaus on taloustieteen termillä julkishyödyke?

Kirjoitin pitkän aikaa sitten, että kansanmurha voi olla julkishyödyke:

Bosnian kansanmurhaa - samoin kuin aikoinaan natsien toteuttamia kansanmurhia - on selitelty ihmisten hulluudella tms. Esimerkiksi serbit tai saksalaiset joutuivat näitten selitysten mukaan jonkinlaisen joukkopsykoosin uhriksi.

Kansanmurha on evoluution näkökulmasta tarkasteltuna kuitenkin hyvin todennäköisesti yhteisötason adaptaatio, jolla yhteisö valtaa itselleen lisäresursseja. Muurahaisethan harjoittavat myös kansanmurhia. Minulla oli kerran ilo nähdä omalla pihallani - nostaessani kivilaatan - miten yhden muurahaispesän muurahaiset tuhosivat toisen muurahaispesän muurahaiset järjestelmällisesti. Muutama muurahainen pääsi karkuun - kukin kantaen mukanaan yhtä munaa. 



Se kutsutaanko muurahaisten tai saksalaisten käyttäytymistä joukkopsykoosiksi on tietysti määrittelykysymys. Evoluution näkökulmasta kansanmurha on ihmisyhteisön (esim. serbien) yhteisöllinen teko. Ainoa asia joka todella vaatii selitystä on miksi jotkut kansat kykenevät tällaisiin yhteisöllisiin tekoihin ja taas toiset eivät.

Kansanmurha on taloustieteen terminologiaa käyttäen julkishyödyke eli public good - muita esimerkkejä ovat maantiet, majakat ja maanpuolustus. 

Selitettävä ongelma ei ole sinänsä miksi tietyt lajit - esimerkiksi ihminen - tietyissä olosuhteissa suorittaa kansanmurhan eli yksi lajin yhteisö tuhoaa saman lajin toisen yhteisön. Hyöty on ilmeinen - resurssien valtaaminen. Selitettävä asia on se miten esim. ihmisyhteisö kykenee ratkaisemaanvapaamatkustajan ongelman (free rider problem). Toisin sanoen miten tarpeeksi suuri osa yhteisön jäsenistä saadaan mukaan tuottamaan yhteistä hyvää. 


Kansanmurha on talkoo, johon nuoret miehet osallistuvat vallatessaan resursseja.

Alkaa olla yhä selvempää, että Kölnissä harjoitettu naisten häpäiseminen oli samanlainen talkoo. Se oli aggressio ei yksittäisiä naisia vaan koko eurooppalaista kantaväestöä kohtaan. Se oli sotatoimi, eikä mielivaltaista sekoilua. Näiden talkoiden tarkoitus on viedä eurooppalaisilta miehiltä ja naisilta kaikki kunnia ja ihmisarvo ja murtaa siten heidän kykynsä puolustautumiseen.

Verkkouutiset kertoo, että nämäkin talkoot olivat ennalta suunnitellut.


Uutena vuonna tapahtuneet hyökkäykset naisia vastaan olivat ennalta suunniteltuja. On selvää, että ahdistelijat saapuivat Kölniin ja muihin kaupunkeihin toisilta paikkakunnilta. 

Yleensä tällainen tapahtuu sosiaalisen median kautta, mutta ryhmät ovat suljettuja, Saksan keskusrikospoliisi BKA sanoo Die Zeit lehden mukaan. Poliisi kuitenkin toteaa olevan täysin selvää, että ahdistelijat ovat kommunikoineet keskenään ja sopineet kokoontumisesta. 

Kölnissä naiset ja tytöt ovat tehneet tapahtuneesta jo yli 500 rikosilmoitusta, kertoo Die Welt. Saksan oikeusministeri Heiko Maas esitti epäilyksen järjestäytyneestä toiminnasta jo viime sunnuntaina. Saman epäilyn esitti sisäministeri Thomas de Maizière. Italialaislehti Il Giornale puolestaan kertoi maanantaina, että seksuaaliseen ahdisteluun on yllytetty muun muassa sähköpostilla ja tekstiviesteillä. 

"Hyökkää ja raiskaa valkoinen nainen, käytä häntä niin kuin tahdot. Uutena vuotena tehkää taharrush gamai kaikkialla Euroopassa. Hyökätkää heidän naisiaan vastaan, näyttäkää, keitä olemme", kuului lehden mukaan viesti. Il Giornalen mukaan viestiä lähetettiin arabiaksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi.

Tietysti kyse on myös naisten oikeudesta koskemattomuuteen, mutta näin on vain kantaväestön naisten diskurssissa. On tärkeää nähdä se, miten nämä talkoolaiset asian näkevät.

4 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Taharrush gamai -talkoissa on huomioitavaa myös se, että yksittäinen osallistuja ei joudu tekemään oikeastaan mitään uhrauksia, mutta pääsee osallistumaan omasta mielestään erittäin palkitsevaan tekemiseen. Kyse on siis heidän kannaltaan enemmän huvista, johon on yhdistetty vihollisiksi nähtyjen miesten ja naisten nöyryyttäminen ja häpäiseminen, ja vihollisen naisten hyväksikäyttö ja väliaikainen valtaaminen omiksi resursseiksi. Tämä luo pohjaa myöhemmälle tavoitteelle, naisten totaaliselle ja pysyvälle valtaamiselle resursseiksi.

Jukka Aakula kirjoitti...

" Kyse on siis heidän kannaltaan enemmän huvista, johon on yhdistetty vihollisiksi nähtyjen miesten ja naisten nöyryyttäminen ja häpäiseminen, ja vihollisen naisten hyväksikäyttö ja väliaikainen valtaaminen omiksi resursseiksi. "

Nimenomaan. Ko. henkilön ei ääri tapauksessa tarvitse edes tietää mitään tästä "korkeammasta" tavoitteesta. Riittää kun joku tietää. Kenttätyöntekijä saattaa toimia emotionaalisesti, himosta tai vihasta.

Sama asia kansanmurhissa. Kun nuorella hutumiehellä tai -pojanklopilla oli viidakkoveitsi, hänelle tutsien ja maltillisten hutujen päiden katkaisu oli hetken huvi josta ehkä jäi painajaisia jäljelle. Suunnittelijat olivat muualla.

Tietysti on mahdollista että kenttätyöntekijä on hyvinkin motivoitunut ja poliittisesti tietoinen. Kuten varmasti oli asian laita Natsi-Saksan kuolemankomppanioiden tapauksessa. Ainakin jos kysy oli saksalaisväestöstä-

Unknown kirjoitti...

Ohjaillut joukkoraiskaukset ovat sodankäyntiä

Kylmää poliittista sotaa voi käydä myös pakolaisilla. Pakolaistulvan aikaansaaminen, ylläpitäminen ja ohjailu on oiva poliittisen sodan väline. Ja vieläpä halpa väline, jollei suorastaan bisnes: Hyväksikäytettävät turvapaikanhakijat maksavat 'jakeluverkostolleen' kuljetuksestaan. Saman 'pakolaiskauppaverkoston' välityksellä maahanmuuttajia voidaan ohjailla mellakointiin.

Maahanmuuttajavastaiset ääriryhmät, joihon Moskova on useissa maissa luonut suhteet hyödyksikäytön hengessä, on valmisteltu toimimaan mellakoiden toisena osapuolena. Nuorten miesten haluja on helppo ohjailla ja käyttää hyväksi. Etenkin levottomuuksien lietsomiseen.

Trollitehdaskolonna hyödyllisine myötäilijöineen tukee operaatiota massiivisella kirjoituskampanjallaan Euroopan maiden sisäistä ja keskinäistä syyttelyä ja sormella osoittelua, vauhdittaakseen yhtenäisyyden hajoamista. Ja peittääkseen informaatiosodan maskirovkan alle pakolaistulvaa ohjailevaan sylttytehtaaseen johtavat jäljet.

Kaikki keinot riitauttaa Euroopan maita sekä sisäisesti, että keskenään rikkovat EU:n yhtenäisyyttä. Minkä seurauksena maanosan itäisen suurvaltaehdokkaan poliittista vaikutusvaltaa tietenkin kasvatetaan. Divide et impera - Hajota ja hallitse!

Artikkeli 'sylttytehtaan' vastamediaverkosta: http://yle.fi/uutiset/holokausti_on_myytti_ja_muita_vaitteita__nain_toimii_suomalainen_vastamedia/8407726

Poliittisen sodankäynnin paluu: http://uusimaanpuolustus.blogspot.com/2015/10/taistelu-demokratiasta.html

Jukka Aakula kirjoitti...

Kiitos. Hyvä kommentti. Olen samaa mieltä. Luen likkisi huomenna.